Juhannuksena 1999 haimme Nanalle kaverin, pienen mustan riiviön, Wilman (Chiccoxen Busy Business 9.5.1999 - 3.6.2009). Nana ei aluksi tykännyt ollenkaan pienestä kiusankappaleesta mikä tuotiin taloon. Eipä onneksi mennyt aikaakaan, kun koiruuksista kuitenkin tuli "siskokset".
Wilma oli kirjaimellisesti virallisen nimensä mukaisesti Busy Business eli kiireinen kuin mikä! Lisäksi Wilma oli todellakin koiramaailman Peter Pan, kuten rotumääritelmässä osuvasti flatteja luonnehditaan.
Wilman kanssa pentuna näyttelyura aukeni lupaavasti. Ensimmäisessä näyttelyssä tulos oli VSP-pentu. Jo seuraavassa näyttelyssä Wilma hilseili ja stressaantui eikä suostunut näyttämään hampaitaan tuomarille. Tämän jälkeen kaikki tutut ja tuntemattomat joutuivat aina kurkkaamaan Wilman hampaita. Pitkän työn jälkeen Wilma sopeutuikin upeiden hampaidensa esittelyyn. Kävimme vielä yhdessä näyttelyssä, mutta sittemmin näyttelyharrastus on jäänyt. Wilma ei ollut missityyppiä eli ei viihtynyt kehässä vaan hilseili ja stressaili.
Wilman kanssa harrastettiin satunnaisesti TOKOa, MEJÄä ja agilityä jonkun verran. Agilityssä Wilma oli aivan omaa luokkaansa. Nopea liikkumaan ja nopea oppimaan. Jopa niin nopea liikkumaan, että emäntä ei tahtonut pysyä vauhdissa mukana!
Wilma oli luonteeltaan erittäin häslä, mutta ystävällinen ja hellyyttä kaipaava koira. Wilma rakasti olla huomion keskipisteenä ainakin kotioloissa. Mitään niin ilahduttavaa ei ollut, kun vastaanottaa ja koko illan pyytää rapsutuksia meille saapuvilta vierailta! Wilma oli myös erittäin fiksu, siltä ei keinot ja hoksottimet loppuneet kesken.
Parin vuoden iässä Wilmalla ilmeni yhtäkkiä paukkupelko. Uudet vuodet olivat ihan kamalaa aikaa ja vielä vuoden vaihteen jälkeenkin usein pelättiin kulkea ulkosalla, josko jossain kuitenkin pamahtaisi... Metsästysreissuilla Posiolla 2004 sekä Kuusamossa & Posiolla 2005 Wilma pärjäsi silti mukana kohtalaisen hyvin. Kuitenkin välillä raivostuttavasti iskän kantapäillä pelokkaana talloen... Sinnikkäästi veimme Wilmaa kuitenkin metsälle. Vuoden vaihtuessa vuodeksi 2006 näytti lupaavalta, koska Wilma ei pelännyt rakettien pauketta läheskään niin paljon kuin edellisinä vuosina. Myöskään uuden vuoden jälkeen ei tarvinnut pelätä lätkää pelaavia lapsia tms. kilkettä ja kolketta. Syksyn 2006 metsästysreissulla Pohjoisessa Wilma koki varsinaisen valaistumisen. Ensimmäistä kertaa Wilma uskalsi toimia laukauksen jälkeen ja oli vikkelämpi kuin Nana löytämään saaliin. Komeasti Wilma nappasi teeren suuhunsa ja toi saaliin Villen käteen. Meinasi siinä ihan silmäkulma kostua, kun koira toimi niin hienosti. Tämän jälkeen paukkupelosta ei ollut oikein tietoakaan metsästystilanteessa. Innokkaana koira haki kaikki saaliit. Vuoden 2007 metsästysreissulla Wilma ei enää pelännyt edes, kun muut ampuivat. Neiti melkeimpä säntäsi suuntaan mistä ääni kuului toiveenaan löytää muidenkin saaliit. Kolmannella toimivalla metsästyskaudellaan Wilma metsästi jo kipulääkkeen voimalla ja oli saanut niveliinsä kuukauden piikkikuurin. Jalat, nenä ja vauhti toimivatkin upeasti, mutta huohotus oli välillä melkoista. Pelkäsimmekin välillä, että kohta on sydänkohtaus tms. lähellä...
Vuoden 2009 kuluessa rupesi näyttämään siltä, että Wilma ei syksyllä enää metsälle mukaan pääse. Puuskittaisen touhottamisensa lomassa Wilmasta näkyi selvästi välillä vanhuuden merkit. Kesän mökkireissua varten käytin Wilmaa eläinlääkärillä, jotta jalat olisivat kunnossa ja neiti jaksaisi iloita mökin tarjoamasta vapaudesta ja uintimahdollisuuksista, mutta valitettavasti luonto päätti toisin. Kesäkuun alussa Wilmalla todettiin erittäin paha kohtutulehdus. Olimme Villen kanssa jo ehtineet aikaisemmin keskustella, että jos Wilmalle jotain isompaa operaatiota on tulossa, niin sitä ei enää tehdä... Jos emme olisi näin keskustelleet, niin luulempa, että olisimme vielä yrittäneet Wilmalle hieman jatkoaikaa leikkauksen merkeissä, koska kohtutulehdus tuli yllättäin iskuna vasten kasvoja. Olinhan aamupäivällä mennyt otattamaan Wilmalle pistoskuurista kolmatta piikkiä ja yhtäkkiä Wilmalle olikin samalle päivälle varattu eutanasia-aika klo 14.30... Päätöksemme ja Wilman eutanasian jälkeen podin vajaan viikon verran erittäin huonoa omaatuntoa. Kyseenalaistin päätöstämme ja mietin, että olisiko sittenkin pitänyt suoda leikkaus Wilmalle... Ajan myötä ja ihmisten kommenttienkin tukemana sain vihdoin rauhan, että päätöksemme oli oikea ja Wilma pääsi vehreämmille metsästysmaille kirmaamaan Nanan kanssa tervein jaloin, vailla tuskia. Säilyt muistoissamme aina, rakas touhupakkaus ja ilopilleri!
Emme pyytäneet Luojalta päiviä lisää,
vaan yhdessä kutsuimme Taivaan Isää.
Ota hellästi syliisi
taivaaseen kanna,
hellyydellä peittele
ja levätä anna. 
