Vuoden viimeisen päivän "kunniaksi" ajelimme koirien kanssa koirakentän liepeillä olevalle niitylle treenamaan linjoja ja markkeerauksia.

Sadekin on loppunut, vihdoin. Maassa on pieni kuura ja pikku pakkanen kipristeli varpaan kärkiä.

Molempien koirien ykkösmarkkeeraukset sujuivat suht hyvin. Ei aina ihan heti suoraan kohdille, mutta pienellä ja välillä sinnikkäälläkin rengastamisella dami saatiin talteen. Tosin Kallen viimeinen ykkösmarkkeeraus oli hyvä lopetus treeneille, sillä se meni täydellisesti alusta loppuun. Oli kyllä hyvä heittokin, kröhöm. ;)

Hilda teki ensimmäisen kakkosmarkkeerauksen hienosti. Malttoi olla jopa heittojen välissä paikallaan ilman remmiä. Toisessa kakkosmarkkerauksessa Hilda kuitenkin karkasi, sillä dami läsähti vesilätäkköön. Loiskahtava ääni oli liian vastustamaton neidille.

Eka ohjaus sujui myös hienosti, mutta toisessa ohjauksessa uunoiltiin. Liekö keskittymisvaikeuksia, mutta jouduimme menemään melko lähelle damia ennen kuin linja onnistui. Sen jälkeen Hilda ei palauttanut damia minulle vaan lällätteli ympäriinsä. Yritin saada Hildaa istumaan, jotta se olisi pysähtynyt ja riekkuminen loppunut, mutta neiti oli sulkenut korvansa. Tässä vaiheessa omaan mieleen juolahti juosta koira kiinni ja antaa sille satikutia, sen verran sieppasi koiran selkeä keskisormen näyttäminen auktoriteetilleni. Onneksi järjen ääni voitti ja tajusin vain kääntää koiralle selän.

Hildahan ryntäsi heti eteeni dami suussa puoli huolimattomasti lorppuen. Käänsin taas selän ja vielä kerran. Silloin se jäi selkäni taa pylly pystyssä leikkiasentoon dami epämääräisesti suupielestä roikkuen. En tehnyt elettäkään vaan seisoin selin koiraan. Ville kertoi, että Hildasta oli oikein nähnyt, kun pieni ratas pääkopassa oli roksuttanut seuraavaa liikettä. Jatkaako lällättelyä vai viedäkö dami emännälle? Hilda oli kapannut määrätietoisesti damin oikealla otteella suuhun ja tuli luokseni tarjoamaan damia. Mikä riemuvoitto!

Kamerakin oli pitkästä aikaa treeneissä mukana. Päivä oli vain hieman turhan sumppuinen kuvaamiseen, mutta ohessa muutama suhruinen otos.


Hippulin omituinen jalkatyöskentely ;)


Kalle elementissään


Korvat putkella emännän luo!

Hilda ja Kalle toivottavat oikein mukavaa ja menestyksekästä treenivuotta 2012!