Kotiuduttu on viikonlopun aikana kahden viikon erästelyreissulta Kainuusta. Reissu, josta kirjoitan lisää myöhemmin, oli oikein onnistunut lukuunottamatta viimeistä yötä. Kalle sai taas yöllä kohtauksen. Nyt se oli selkeästi epileptinen. Koira sätki ja vääntyi selästä kaarelle, suusta tuli vaahtoa ja koira oli selkeästi tiedoton. Itsestä tuntui, että kohtaus kesti ikuisuuden, mutta todellisuudessa se kesti ehkä muutaman minuutin.

Kun kouristelu lakkasi Kalle alkoi läähättää, tuli tolkkuihinsa ja heilutti häntää. Käveli hieman hoippuen ja vinkuen vesikupille. Kalle oli jonkin aikaa hieman pökkyräisen oloinen ja läähätti tosiaan rajusti, mutta rauhoittui sitten nukkumaan.

Kouristuksen rytäkässä myös anaalit tyhjentyivät ja makuuhuoneessa oli nenäkarvoja kirvelevä haju, joten ei muuta kun lattioita pesemään klo 01 yöllä.

Epäilen edelleen, että Kallen kohtaukset johtuvat punkkimyrkyistä. Kesän kohtauksen jälkeen meinasin jättää myrkyt kokonaan pois, mutta Kallella oli vielä pari viikkoa sitten punkkipanta (jonka piti olla mieto), jonka epäilen kohtauksen laukaisseen. Kysyin vielä Kallen entisiltä omistajilta onko Kallelle annettu koskaan aikaisemmin punkkimyrkkyä. Kyllä kuulemma on ja silloin Kalle oli ilmeisesti päässyt ihan nuolemaan myrkkyä ja saanut samansuuntaisia oireita kuin viime kesänä saamassaan kohtauksessa.

Nyt en laita enää ikinä minkäänlaista punkkimyrkkyä Kalleen. Nähtäväksi jää loppuvatko kohtaukset vai onko kyseessä kuitenkin epilepsia tms.

Sitten hieman keveämpiin aiheisiin. Tänään omatoiminen toko-ryhmämme kokoontui viimeisen kerran mejän merkeissä. Kuusi koiran omistajaa veteli veristä sientä pitkin metsää. Jokainen koira suoriutui jäljestä hienosti, kaikki kaadot löytyivät. Kaatoina oli peuran jalkoja ja metson siipiä.

Itse olin vain Hildan kanssa paikalla. Hildalle vedettiin n. 80 metrin suora jälki. Hilda porskutti melkoisella vauhdilla nenä maassa lähes suoraan kaadolle eli metson siivelle. Hieman ennen loppumakuuta Hildan täytyi lirauttaa pisut jäljelle, jonka jälkeen matka jatkui yhtä päättäväisesti kuin se oli alkanutkin. Kaato eli metson siipi merkattiin nappaamalla se suuhun.

Hienosti tsempannut iloinen toko-ryhmämme lopettaa siis talven alta tähän. Kuka tietää jatkammeko keväällä vai oliko tämä ainutlaatuinen juttu.