Wilma säikäytti meidät eilen illalla pahanpäiväisesti! Noustessaan lattialta ylös se ontui toista takajalkaansa ja vapisi kauttaaltaan, aivan kuin olisi hirmuisesti pelännyt jotakin tai saamassa jonkin kohtauksen. Olimme aivan varmoja, että koiraparka halvaantuu meidän käsiin... Wilma pisti hetkeksi lattialle maata ja tärisi siinä jonkin aikaa meidän silitellessä rauhoittavasti. Siitä noustuaan koiruus oli aivan kunnossa, ei ontunut jalkaansakaan enää.
Siitä alkaa olla nyt puolisen vuotta, kun Wilma sai nivelrikkoonsa neljän viikon pistoskuurin. Eläinlääkärin mukaan seuraava kuuri jouduttaisiin antamaan 6 kk - vuoden kuluttua. Eli näinköhän Wilman raajat alkavat taas huonontua... Voi itku...
Onnikin on ollut huonossa kunnossa. Ihmettelin sen silmiä, koska vilkkuluomet ovat tulleet selkeästi esiin. Lueskelin netistä, että saattaisi olla anemiaa tai matoja. Soitin eläinlääkärille, joka käski antaa kissalle matokuurin, vaikka olen madottanut sen juuri pari kuukautta sitten. Lisäksi kissalle pitää syöttää vitamiini kuuri. Jos näillä neuvoilla ei mene ohi, niin sitten eläinlääkärille. Onni tuntuu ehkä hieman vaisulta, ei oikein halua mennä uloskaan. Osaltaan tosin saattaa johtua näistä vihdoinkin alkaneista kunnon pakkaskeleistä (- 15!). Sitähän pääsee kohta täälläkin pilkille! Ei voi Onnillekaan enää tuoda järvikaloja tuliaisiksi, koska niistä niitä matoja saa, ainakin mikäli raakana antaa...
Kävin taas tänään Wilman kanssa metsälenkillä ja näimme aivan varmasti viitisenkymmentä metriä tästä meidän talolta ilveksen jäljet! Isot (n. 8 cm), pyöreät, kynnettömät jäljet, joiden väli oli reilu 50 cm. Aivan varmasti ilveksen jäljet. Kunhan se ei vie meidän Onnia...
Onni iloisena ja puuhakkaana.
