Ote kirjoittamastani Kainuun reissun matkapäiväkirjasta:

ke 17.9.2008
Melkoinen päivärupeama taas tänään. Kello on tällä hetkellä kutakuinkin 18.30. Tultiin hetki sitten mökille ja ollaan tehty tänään vaikka mitä!

Metsällä ei oltu kun pari tuntia iltapäivästä. Kierreltiin Kiantajärven ympäristössä Salonniemessä ensin reilu tunnin verran. Siellä oli upeata vanhaa metsää soiden reunustamana. Kuusikossa muutamia isoja mäntyjä rinteessä aivan kuin metsolle hakomispuiksi tehtyjä. Wilma saikin sieltä hajut, mutta mitään ei näkynyt eikä kuulunut.
Päätettiin pikaisesti käydä vielä kurkkaamassa edempänä olevat Ölkynlammet, joihin oli metsäautotien päästä vain noin puolen kilometrin matka. Metsäautotien päässä oli poroerotteluaita.
Ensimmäistä lampea lähestyttäessä meidän editse lensi kolme teertä reilun sadan metrin päässä. Ensimmäiset teeret nyt siis nähty! Törmättiin ekaa kertaa täällä ollessa tänään myös poroihin metsässä. Molemmat koirat haukkui niitä. Yksi poroista rupesi örisemään takaisin, muttei sentään sen enempiä ruvennut öykkäröimään. Villen työkaveri oli kertonut, että kädet pitää kuulemma nostaa pään päälle ikään kuin sarviksi ja pitää meteliä, niin uhitteleva poro säikähtää. Toivottavasti törmäämme vain leppoisiin poroihin, jotka eivät yritä seivästää meitä sarvillaan.
Lampien rannat olivat mahtavan näköistä erämaa suota. Metsä oli osittain nuorta kivikkoista taimikkoa. Kanervia oli hämmästyttävän paljon aluskasvillisuutena tavallisen varvikon sijaan.
Pois ajellessa nähtiin myös kuukkeli. Se olikin mun eka tällä reissulla, mutta Ville huomasi myös Martinselkosella ajellessa kuukkelin.

Ennen metsästysreissuja oltiin Suomussalmella Ämmänsaaressa kaupoilla. Kävimme myös Raatteen portilla, jossa joimme herkulliset munkkikaffet. Ajettiin myös Raatteen tien päähän rajavyöhykkeelle asti. Pysähdyimme myös katsomaan muutaman muistomerkin sekä korsuja ja juoksuhautoja.
Talvisodan monumentti oli erittäin vaikuttava. Isolle aukealle oli kasattu paljon kivenlohkareita. Ne kuvastivat talvisodassa Suomussalmen taisteluissa kaatuneita sotilaita. Keskellä oli iso muistomerkki, jossa oli 105 vaskikelloa, kello jokaiselle talvisodan päivälle. Ne soittivat tuulessa viestiä sodan mielettömyydestä.
Teki pahaa jo pelkästään kulkea väylää kohti keskusmuistomerkkiä kun ajatteli, että jos jokainen kivimöykky olisi sotilaan ruumis tai haavoittunut, viimeisillä voimillaan apua huutava sotilas... Keskelle päästyä tuli lähes heti pieni tuulen vire ja vaskikellot alkoivat soittaa surusäveliä. Muistomerkissä luki: "Vaikka ihminen kuolee, niin muisto elää."

Aamu varhain olimme jo kalassa muutaman tunnin. Ei kuitenkaan saatu mitään, mutta oli kaunis soutaa aivan tyvenellä järvellä. Laitoimme myös katiskan mökkirantaan.
Lounaan söimme jo kymmenen maissa, kun kalastuksen jälkeen oli kova nälkä.

Nyt kello on 19.15 ja nukuttaa aivan vietävästi. Johan sitä onkin kuudelta herätty ja siitä asti tosiaan menty "tukka putkella". Oli hyvä ajatus tehdä tänään vain ihan pieni metsälenkki, sillä koirille teki tosi hyvää pitää taukoa metsästyksestä. Niin kyllä itsellekin, jalat on aivan vöffelinä.

Hiljainen kansa on melko aavemainen. Kysyttäessä, että mitä teos tarkoittaa, jostain kuulemma kertonee se, että jos vaatteet riisutaan, niin paikalle jää tuhatkunta ristiä...

Ville astelee kohti Talvisodan monumentin keskusmuistomerkkiä.

Raatteen tie.

Ölkynlammilla.