Wilma on saanut nyt nivelrikkoonsa neljän viikon pistoskuurin. Viimeinen pistos annettiin heinäkuun puolessa välissä. Kuurin aikana ei kauheasti Wilmaa lenkitetty, mutta uimassa käytiin sitäkin ahkerammin. Nyt olemme jo ruvenneet metsälenkkeilemään ja ihan hyvin lenkit ovat menneet.
Kuuri auttoi heti hyvin, mutta selkeästi huomaa, että vaivaa jaloissa on. Välillä näyttää kuin se pitäisi toista takajalkaansa hieman ylhäällä tai varoisi sitä. Hypyt auton takakonttiin ja valitettavasti sänkyynkin sujuvat silti mallikkaasti.
Muutakin vanhuuden vaivaa on havaittavissa. Wilma läähättää kovasti, vaikka ei olisi mitään näennäistä syytäkään, miksi pitäisi läähättää. Muistan, että Nanassa alkoi vanhuuttaan ilmetä samaa oireilua. Lähes ainut ihminen keneltä Wilma kerjää aina ja varmasti on Villen isä, koska häneltä takuuvarmasti myös saa herkkupaloja. Viime viikonloppuna, kun käväsimme Turussa, niin Wilma ei jaksanut joka ruokailun yhteydessä istua Villen isän vieressä tuijottamassa, vaan torkkui lattialla...
Edelleen siis mietityttää, että mikähän mahtaa Wilman kunto reissumme aikaan olla. Lääkärin mukaan Wilmalle voisi muutama päivää ennen reissua aloittaa kipulääkekuurin ja jatkaa sitä koko reissumme ajan. Ei olisi kuulemma ensimmäinen metsästyskoira, joka kipulääkkeen voimin metsästää. Jotenkin vaan tuntuu hieman raa'alta moinen... No, täytyy nyt katsoa missä kunnossa Wilma muuten on ja mennä sen mukaan. Olisi se hienoa, jos edes vähän metsälle pääsisi, ja ainakin nyt näyttää kulku sujuvan melko reippaasti. Ajatuttaa vaan sekin, että jos koiruus kipulääkkeen voimalla metsässä juoksee, niin kuinka pahaa jälkeä niitämme sitten reissun jälkeen?

Siskoni kultaista Cindyä ollaan kovasti koulutettu mukaan reissuun. Ollaan treenattu kyyhkyillä noutoa sekä totutettu koiraa laukauksiin. Ei tunnu pelkäävän pauketta yhtään. Viime sunnuntaina Ville oli avaamassa tämän vuoden jahtikauden kyyhkymetsällä. Harmiksemme Cindy ei päässyt mukaan, koska samana päivänä oli "missikisat". Olisi käynyt hyvä tuuri, jos Cindy olisi ollut mukana, sillä saalistakin tuli sen verran, että saatiin maistaa kyyhkypaistia. Lisäksi keitettiin oman maan perunoita. Voi kumpa aina voisi olla noin omavarainen ja vastustaa tehotuotantoa!
Ville ei ottanut Wilmaa mukaan, koska Wilmalla on hivenen vaikeuksia istua paikoillaan pitkiä aikoja. Aluksi oli tarkoitus, että olisin lähtenyt Wilman kanssa edes käymään metsällä, mutta tyynyni oli sunnuntaiaamuna klo 05 liian hyvin...
Ville otti yhdestä kyyhkystä ensin lihat talteen ja sen jälkeen vedettiin sillä jälki tuohon meidän talon kupeesta alkavaan metsään. Ville vei Cindyn jäljelle ja upean maavainuisesti koiruus löysi jäljen päässä odottavan kyyhkyn ja nappasi sen vielä lopuksi suuhunsa ja antoi Villelle! Lupaavalta siis näyttää Cindyn metsästyskoiraura!

Wilma (9 v) ja Cindy (1v) "kiheli ja kaheli" =)

Pitäisikö vielä mainita tasapuolisuuden nimissä myös muutama sana Onni-kissasta? Onni toi ekaa kertaa meille saaliin näytille, pullukan hiiren rontin. Onneksi olimme takapihalla istuskelemassa, ettei se sentään sisälle asti hiirulaista raahannut. Eipä kauaa kestänyt, kun kissa oli pistellyt koko hiiren viimeistä karvatuppoa myöden parempiin suihin. Arvaapas mitä Onni tämän jälkeen teki? Meni sisälle kerjäämään lisää ruokaa! =)

Onnilla on taas naarmu nenässä, ei kannattaisi mennä nenä edellä joka paikkaan...