Pyyt silloin tällöin pillittävät meidän talon viereisessä kuusikossa. Ilostuttavat näin aamulehden hakijaa tai roskapussin viejää. :) Toissapäivänä koiruleiden kanssa metsälenkille lähtiessä huomasin pyyn juuri tuossa samaisessa kuusikossa. Se kökötti kuusen alla ja lähti siitä lumipeitteen päällä viipottamaan risukkoon. Kirosin mielessäni, ettei kamera ollut mukana. Matkaa oli vain parisenkymmentä metriä, joten jonkinlaisen otoksen olisin saattanut ehtiä räpsäistä. Meidän metsästyskoirat eivät huomanneet pyytä ollenkaan… Olivat iloisesti kisaillen touhottaneet ohi!

Hetki sitten kotiuduin tämän päivän metsälenkiltä, jälleen manaillen ettei kamera ollut taaskaan mukana. Pitkin talvea aivan tässä meidän talon nurkilla on jäljistä päätellen jolkotellut harva se yö kettu tai pari. En muista yhtenäkään vuonna nähneeni niin paljon ketun jälkiä, kun nyt on näkynyt. Niitä tosissaan menee pitkin poikin pusikkoja. Muutamia vuosia sitten olen aamuhämärissä ketun tässä meidän talon viereisessä metsässä nähnyt.

Tänään klo 11 kirkkaana, lämpimänä ja kevätaurinkoisena aamupäivänä olin palailemassa metsälenkiltä. Olin ottanut Hildan kiinni ja komensin sitä pysymään nätisti sivulla. Metelistä huolimatta isohko kettu putkahtaa meidän talon viereisestä metsiköstä hiihtoladulle. Jatkaa siitä meistä viis veisaamatta sähkölinjan alle ylittäen aukean meistä vain noin kolmenkymmenen metrin päästä! Kettu sukelsi meidän editse moottorikelkkareitin yli metsään polulle, jota äskettäin olimme kulkeneet. Kettu ei jäänyt koiriltakaan huomaamatta. Hilda innostui repolaisesta suunnattomasti ja riuhtoi remmissä perään. Kallelle annoin luvan käydä hieman nuuhkaisemassa polulta ketun jälkiä.

Tästä lähtien otan kameran aina lenkille mukaan! Enkä varmasti näe otuksen otusta...