Vedimme variksella Hildalle n. 20 - 30 m jäljen metsään. Näytimme Hildalle jäljen pään ja päästimme sen yksinään jäljestämään. Hilda lähti kirsu maata viistäen reippaasti etenemään jälkeä pitkin suoraan varikselle. Nuuhkaisi varista ja koppasi sen suuhunsa. Hetken aikaa varis suussa mietittyään, että mitäs nyt, lähti tuomaan varista meille! Ville taisi hieman kannustaa, vaikka ideana oli olla ihan hiljaksiin ja katsoa mitä koiruus itse päättelee... Idean tähän kokeiluun saimme Hildan velipojalta, joka oli hienosti suoritutunut samaisesta tehtävästä, mutta riistalintuna taisi olla telkkä, jos oikein muistan.

Teimme myös Kallelle variksella pitkän jäljen. Ville jäi jäljen pään tuntumaan puskiin lymyilemään, vakoilemaan mitä varikselle tapahtuu. Kun tulin jäljen lähtöpaikoille, en näyttänyt Kallelle jäljen alkua, vaan lähetin sen vain matkaan jälki -sanalla. Kalle lähti kun luotijuna! Ajattelin, että nyt menee pieleen, koska tuollaisella järjettömällä vauhdilla ei millään voi olla jäljellä! Olin sata varma, että Kalle seuraa Villeä puskapassiin ja varis jää etsimättä. Mutta mitä vielä, Kalle painoi tulla metsästä varis suussa samaa kiitolaukkaa mitä metsään lähtikin! Huh, huh! 200 m jälki oli jäljestetty ja riista palautettu muutamassa sekunnissa! Hyvä ko intto ja järkke oli täsä tapaukses yht pal!