Oheiseen kännykällä räpsäistyyn kanikuvaan kiteytyvät meidän omat NOME -treenit eilen illalla: surkuhupaisa esitys. Treenasimme tutun suolammen rannalla ampumaradan tuntumassa. Eilen olikin ammunnat käynnissä, joten koko treenien ajan kuului melkoinen pauke. Lokin puuttuessa nakattiin lampeen jättikokoinen haahka. Se osoittautui isoksi virheeksi, sillä Hilda lähti noutamaan riemumielellä, mutta selkeästi säikähti mötikkää, eikä suostunut sitä vedestä noutamaan. Maalta Hilda onneksi suostui jätti-haahkaa minulle tai ainakin jotakuinkin minun suuntaan raahaamaan.
Haahkaepisodin jälkeen seurasi kaniepisodi. Kalle oli hienosti hakenut haahkaa vedestä sekä maalta ja nyt oli jäljestyksen vuoro. Tehtiin taas källi eli minä jäin pusikkoon piilottelemaan siltä varalta, että kani olisi aikeissa päätyä kuoppaan. Kalle taisi seurata minun jälkiä, koska se juoksi kanin ohi piilopaikalleni kaartaen. Pysyin paikallani eikä koira välittänyt minusta vaan lähti takaisin. Teki muutaman rengastuksen ja löysi kanin. Lähti viemään sitä Villen suuntaaan, mutta pysähtyi. Meni varmaan pari sekunttia, kun äkkäsin, että jumaliste se taitaa nyt kuopata kania. Lähdin hirveällä mesomisella Kallea kohti!!! Kalle katsoi minua, otti jalat alleen ja pinkoi Villen luo! Sinnehän se kani oli jo keretty kuopata sammaleeseen vain takajalat enää sojottivat taivasta kohden!
Tarkoitus oli lähettää Kalle uudestaan jäljelle ja katsoa jatkaako se kuoppaamista vai toisiko se kanin Villelle. Treenisekoilu kuitenkin jatkui ja Hilda oli singonnut autosta karkuun ja paineli kurittomana pitkin metsää! Ei auttanut muu, kun vetää Kallelle uusi jälki toiseen paikkaan. Tämän Kalle jäljesti upeasti viis veisaamatta minun hajuista tai puskassa kökkimisestä. Kalle juoksi suoraan kanille, kappasi sen suuhunsa ja paineli kuin raketti Villen luo.
Seuraavaksi vedettiin kanijälki Hildalle. Jäljen pään näyttö jäi hieman epämääräiseksi sillä seurauksella, että Hilda lähinnä juoksenteli metsässä kaiketi Villen hajujen perässä. Hilda tuli tyhjänä takaisin. Olin näyttämässä sille rauhallisesti jäljen päätä, kun neiti sinkoaa minulta ilman käskyä eli karkasi jäljelle! Kani tuotiin metsän reunaan, mutta kun ohjaaja ilmestyi näköpiiriin, niin kani putosi saman tien maahan, eikä sitä enää tuotu.
Tehtiin kanin kanssa sitten muutaman kerran vain kantoharjoituksia. Hilda remmissä, kani suuhun, vauhdilla matkaan ja luovutus.
Että voikin yhdet treenit mennä joka tavalla mönkään... Ja millä ilveellä saamme vesinoudot ja jäljen hanskaan muutamassa viikossa? Damituonnin kuuliaisuudesta ei ole tietoakaan riistan kanssa. Edellispäivänä kävimme Hildalle ensimmäistä kertaa ampumassa haulikolla ja lähettämässä Hildan ampumisen jälkeen daminoutoon. Täyden kympin suoritus! Mutta nämä riistat... Ensi kerralla sulatamme pakkasesta pienen allin, josko se tulisi rantaan asti... Plaah. 
Hildan kuivanmaan jättihaahkan noudot sujuivat, mutta palautukset vähän ohjaajalle päin...
Kalle oli katastrofaalisten treenien valopilkku ellei kuopattua kania lasketa. ;)
