1241620138_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jasmin täyttää tänään vuoden; onneksi olkoon kulta pieni!  Synttäreitä juhlittiin eilen upeassa säässä. Neiti sai meiltä lahjaksi kolmipyörän, joka tuntuikin olevan mukava ajopeli. Pyörässä on turvakaaret, joten tyttö pysyy hyvin kyydissä ennekuin oppii itse polkemaan. Nyt ei vielä riittäneet jalat edes polkimille. Lisäksi luvattiin viedä Jamppu Korkeasaareen kesän aikana isin serkkuja katsomaan. Ja ne serkut on Juhan mukaan sitten kuulemma leijonia...

Meistä tulee jälleen kummit. Villen lapsuuden ystävän, Teron, ja hänen vaimon, Petran, esikoistytölle. Hän onkin minun kolmas kummilapsi ja Villen neljäs. Nimiäiset pidetään joskus heinäkuun puolenvälin tienoilla.

Edellis viikonloppuna oltiin Turussa ja käytiin la-su kalassa. Lauantaina käytiin Teron kanssa Hessundissa ja sain narrattua virvelillä rannasta syömäkokoisen hauen. Ville sai päivän oudoimman saaliin. Kuvassa olevan siloneulan. Sunnuntaina käytiin Vehmaalla merellä soutelemassa ja saatiin saaliksi ahvenia ja haukia. Kaupan päälle tuli komia rusketus.

Me ollaan ruvettu juoksemaan. Tällä viikolla käytiin muutamalla juoksulenkillä. Wilma on ollut mukana, mutta Nanaa ei voi enää ottaa. Hyvä, jos Nanan kanssa pystyy normaalin kävelylenkin tekemään. Ei oikein enää jaksa...

Onnia ei ole paljon näkynyt. Se luuhaa pihalla yöt ja päivät. Ajaa naapurin kissoja takaa ja pitävät kauheaa kapelia metsässä. Välillä äijä poikkeaa sentään syömässä ja nukkumassa sisällä.