Nyt kun olemme ravistaneet Siinain aavikkopölyt hartioiltamme, niin olemme aloittaneet talviharrastukset oikein urakalla. Eilen kävimme tässä lähistöllä lammella talven ensimmäisellä pilkillä. Jäätä oli vajaa kymmenisen senttiä. Mukavasti aurinkokin jonkun aikaa lämmitti olemuksellaan, eikä pakkastakaan ollut kuin viitisen astetta. Koirat eivät valitettavasti päässeet mukaan jäälle telmimään, koska ovat edelleen sairaslomalla...

Saimme parin tunnin reissulta Onnille saalista, "kissakaloja" siis. Onni kyöräsi jo edellisenä päivänä rapisevia muovikasseja innokkaana, kun laitimme etupihan tuijiin valoverkot. Luuli ressukka, että kalaa niillä siellä on. Eilen Onnin ei tarvinnut pettyä muovikassien sisältöön, ja se pistelikin hanakasti ahvenet poskeensa alta aikayksikön.

Tänään talviharrastukset jatkuivat hiihdon merkeissä. Vaadittiin pienoista muistinystyröiden kaivelua ennen kuin keväällä varastoidut monot löytyivät... Autotallista sukset jalkaan ja menoksi. Ah, olipas ihanaa, vaikka keli olikin harmaa ja tuiskuinen.

Illan ohjelmassa on vielä saunomista, hyvää ruokaa ja Suomen suosituimman kättelyohjelman tuijottamista... Siis arvokasta itsenäisyyspäivää!