Sunnuntaina osallistuin Kallen kanssa ensimmäistä kertaa WT-kokeisiin noin kuukauden yhteisen treenauksen jälkeen (hullu!). Ville lähti henkiseksi tueksi, koska olin ihan paniikissa, kun en tiennyt mitä odottaa. Lauantaina illalla rupesin "marisemaan", että kaikkeen sitä ihmisen pitääkin itsensä ilmoittaa ja eikö tästä voisi mitenkään enää liueta...
Koepaikalla Vantaan Petikossa olimme n. 8.30. Aamu oli aurinkoinen ja pakkasta oli - 6 astetta, kun kotoa lähdimme. Sain arvassa numeron 5 ja olin ALO-luokan ensimmäinen kilpailija. Onneksi nuorten luokassa kilpaili numeroilla 1-4 koiria, joten pystyin hieman vakoilemaan, että mitä tuleman pitää.
Ensimmäistä osakoetta suorittamaan mennessä olin kirjaimellisesti kauhusta jäykkänä. Hieman mieltä rauhoitti, että kyseessä oli ykkösmarkkeeraus, jonka tiesin Kallen hallitsevan. Vähän kyllä jännitti, ettei vaan Kalle innokkaana ja minun hermostuneisuuden vaistoamana ryntää jo haulikon pamauksesta dummyä noutamaan. Jännitykseni oli aivan turha, Kalle suoriutui tehtävästä loistavasti. Sainkin tuomarilta kehuja, että upeasti alkoi meidän yhteinen WT-ura. Olin yhtä hymyä. Hymy levisi entisestään, kun Ville ja Sari-kasvattaja naapurinsa kanssa olivat minua peukut pystyssä tsemppaamassa.
Ensimmäisen tehtävän jälkeen odoteltiinkin lähes pari tuntia, että päästiin seuraavalle tehtävälle. Hämmästys oli suuri, kun kyseessä oli taas ykkösmarkkeeraus. Lisänä oli koiran irrallaan seurauttaminen lähtöpaikalle ja markkeeraus tapahtui kahden metsikön väliin. Ei mitään ongelmia taaskaan, upeasti meni!
Melko pikaisesti päästiin suorittamaan kolmatta tehtävää mikä oli linjalle lähetys eli se, jossa epäilin kisapäivämme päättyvän, koska ohjaukseni on vielä hieman haparoivaa. Lähetin Kallen eteen -käskyllä liikenteeseen ja kannustinkin vielä uudemman kerran, mutta ennen dummylle tuloa Kalle kaartoikin vasemmalle pusikkoon. Meinasin juuri pillittää, että seis ja ohjata Kallea oikealle, mutta huomasin, että Kalle jostain syystä kääntyikin itse takaisin. Tämän jälkeen pillitin siinä -pillitystä ja Kalle rupesi hakemaan ja löysi dummyn ja toi sen reippasti minulle. Mistään ohjauksesta ei siis oikein ollut kysymys, mutta löytyipä dummy sentään. Sain hieman moitteita tuomarilta, mutta oli hän silti antanut meille 15 pistettä (max on 20).
Neljännen tehtävän suorittamista joutui taas odottelemaan melkoisen rupeaman. Muutoinkin päivään saatiin kulumaan melko lailla aikaa, koska olimme kotona luihin ja ytimiin asti jäätyneinä vasta klo 18 jälkeen. Koiralle päivä oli todella stressaava; vain neljä noutoa koko päivän aikana ja kaikki muu aika pelkkää odottelua. Odottelu ei ole Kallen vahvin puoli, vaan Kalle kärsimättömänä alkaa ulista ja nurista...
Neljäs tehtävä osottautui haasteelliseksi. Keskelle peltoa oli huolellisesti maanalle piilotettu muutama dummy ja koira piti ohjata alueelle ja antaa hakea dummy ylös. Tehtävä ei tuntunut olevan helppo edes AVO-luokan koirille saatikka sitten ALO-luokalle. Yksi jos toinen sai tulokseksi nollan. Ikäväksemme me olimme näiden nollien joukossa. En olisi ikinä kuvitellut, että kisamme kosahtaa siihen, että Kalle ei löydä dummyä! Olin aivan varma, että se kosahtaa ohjaukseeni etten saa Kallea ohjattua etsittävälle alueelle keskellä peltoa. Sain kuitenkin Kallen ohjattua hakualueelle ja Kalle kovasti etsikin, ja näytti, että jossain välissä haistikin dummyn, mutta ei ilmeisesti vain hokannut, että dummy on jossain syvällä heinätuppaan alla... Sain Kallen useampaankin kertaan ohjattua hakualuueelle, vaikka välillä pikkulinnutkin ponnahtivat pellolta lentoon ja kiinnostivat Kallea. Suht hienosti Kalle myös kuunteli seis -pillitystäni ja siitä sen jälkeen eteen- tai sivulle ohjauksia. Voi, että olisin toivonut, että matkassa olisi ollut hippunen onnea ja Kalle olisi kuin olisikin löytänyt dummyn! Mutta niin vaan kävi, että dummy jäi löytymättä ja saavutettavissa ollut ALO1 tuloksemme vaihtui ALO0...
Näpäytys sinänsä meille. Olimme treenanneet Kallen kanssa pääasiallisesti linjaan lähettämistä sekä markkeerauksia. Ei yhtään lähihakua. Eli nyt kuokat ja lapiot esiin ja dummyjä peltoon/metsään kaivamaan!
Toiveikkaina odotamme vuoroa neljännelle osatehtävälle, mutta kuinkas sitten kävikään (hakualue on vasemmalla näkyvän lumilaikun ympäristö). Kaikenkaikkiaan olen kuitenkin päivän yhteistyöhön koiran kanssa tyytyväinen. Emmehän kuitenkaan ole Kallen kanssa toisiamme tunteneet vasta kun 1,5 kk!
