Marraskuu alkoi jänistyksen merkeissä, kun sunnuntaina 1.11. "ängin" Kallen kanssa miesten mukaan kauden ensimmäiseen jänisjahtiin. Uhkasin myös, että lähden vielä toisen kerran matkaan, kunhan maa saa valkoisen peitteen.
Suostuin olemaan jahdissa hyödyksi ja Ville heitti minut autolla n. parin kilometrin päähän. Tarkoitukseni oli sieltä metsän läpi Kallen kanssa vaellella muutaman kilometrin lenkki säikyttäen kaikki puput miesten ampumahollille. Ihan pikkusen jänskätti, koska olen ollut ko. metsässä vain kerran aikaisemmin ja siitä on jo muutama vuosi aikaa. Jännittyneisyyttäni ei yhtään helpottanut, että Jouni, jonka seuran metsät olivat kyseessä, oli kuulemma joskus lähtenyt kävelemään rinnettä väärään suuntaan...
Metsärämpimiseni aluksi Kalle päätti tehdä omatoimiretken peurantuoksujen perään. Ehdin jo epäillä, että ei kai se vaan lähtenyt meidän auton hajuja seurailemaan ja kohta Ville soittaa, että miten tämä koiruus nyt jo täällä hänen luonaan on?! Kalle kuitenkin tuli kieli lähes maassa asti lorppuen takaisin iäisyydeltä tuntuvan ajan kuluttua. Todennäköisesti missiomme oli toteutunut, sillä eiköhän ainakin kilometrin säteellä lähes kaikki metsäneläimet saaneet äkkilähdöt nukkumapaikoiltaan Kallen kiitäessä metsässä kuin NATOn ohjus.
Loppumatkasta Kallen kanssa hieman fuskattiin ja kuljettiin havaitsemaamme metsäautotietä pitkin. Minulla ei ollut hajuakaan minne tie oli menossa, mutta kaikki merkit viittasivat siihen, että oikeaan suuntaan ollaan etenemässä. Eipä aikaakaan, kun maisemat alkoivat näyttää tutuilta ja olinkin jo Villen passipaikalla. Matkan varrella isossa kuusikossa pyyt pillittivät villeinä. Ilmeisesti juhlivat kanalintukauden loppumista... Pillittelin niitä huvikseni jonkin aikaa, koska minulla sattui olemaan pyypilli mukana. Sainkin pyyt pörähtelemään ympärilläni. Matkalla kuulin myös pariin otteeseen Asta-dreeverin haukun. Näinkin Astan erään pellon laidassa touhuamassa, mutta pupusta ei näkynyt jälkeäkään.
Kävimme laavulla paistamassa makkarat ja pitämässä hieman taukoa. Sen jälkeen jatkoimme metsästelyä vielä hetkisen, mutta Asta alkoi olla jo niin väsynyt, että katsoimme parahiksi lopettaa siltä erää. Saalista ei tullut, mutta Jouni ja "Nipsu" olivat sentään nähneet rusakon, mutta ristihuuli oli älynnyt hypellä haulikon kantaman ulkopuolella. Peuroja oli myös näkynyt, liekö niitä Kallen pöllyttämiä...
Jahti on ohi ja Asta odottelee jo kärsimättömänä autoon pääsyä. Kunnioitettavasti 13 v. vanha rouva jaksoi vielä rusakoita haukkua.
