Eilen satoi taas lisää lunta ja puut ovat silmiähivelevän kauniissa tykyssä. Kävin eilen heti koirien kanssa rämpimässä metsässä. Kalle ja Hilda nauttivat hangesta niin, että äityivät painimaan.

Tänään lumihankitouhut jatkuivat, kun siskoni tuli tyttärensä Jasminin (4v.) ja Cindy-kultsun kanssa käymään. Ei muuta kun Hilda ja pulkkakin vielä matkaan ja metsään taas rämpimään. Laskimme kovasti mäkeä ja koirat painivat, hauskaa siis oli!

Jo mennessä koirat haistelivat kiinnostuneina lumeen piirtyneitä jälkiä, eritoten hiirten jälkiä. Takaisin tullessa ihmettelimme korviin kantautuvaa pienoista piipitystä. Samassa huomasimme, että koirilla oli päästäinen, jota ne sulassa sovussa vuoron perään kantoivat ja heittelivät. Hetken kuluttua piipitys hiljeni ja päästäinen siirtyi hiirten taivaaseen. Jasmin halusi haudata pikkuressukan lumihankeen.

Lopuksi Kalle pääsi takapihalle Cindyä tervehtimään. Ensimmäisenä Kalle yritti pompata Cindyn selkään! Rakkaus oli selvästi kyllä hieman laantunut, mikä on vain hyvä. Cindy oli myös tällä kertaa todella ärhäkäs murahtamaan äkäisesti Kallelle, että nyt riittää tuollaiset metkut!