Kallella oli eilen unelmien päivä, pääsi taas treffaamaan Cindy kaunotarta.

Aamu varhain käväsin ensin Wilman ja Kallen kanssa lenkin tuossa meidän talon vierestä aukeavassa metsässä. Lämpömittari näytti nollaa ja maa oli hieman kuurassa. Lämmittävä aurinko sai kuuran huuruamaan ja metsän näyttämään lähes arvoitukselliselliselta. Kuulinpa käenkin kukkuvan!

Aamupäivästä tein siskoni, Tomin (nukkui nätisti vaunuissa koko matkan), Cindyn ja Kallen kanssa puolentoistatunnin kävelylenkin. Vanhalla ratapohjalla päästimme koirat hieman irti. Kalle oli heti Cindyn kimpussa, eikä Cindy osannut itse sanoa Kallelle mitään. Komentamalla Kalle ihan hetkiseksi rauhoittui ja juoksenteli nätisti Cindyn kanssa, mutta kohta jo taas hormonit hyrräsivät. Ne hyrräsivät vielä jonkin aikaa kotonakin Kallen pitäessä vaimeaa vinkunaa. Wilma haisteli Kallen kirsusta hännän kärkeen ja oli kateellinen hokatessaan, että Cindyn kanssahan sitä on oltu ulkoilemassa.
Mietinnässä on, että uskaltaisiko kolmikon laskea yhdessä irti vai syntyisikö siitä vaan kauhea kalapalikki?