Jotenkin sitä odottelee jo niin kevättä saapuvaksi. Tässä välillä oli jo niin ihanan keväisiä, aurinkoisia ilmoja, mutta eilinen lumipyry pyyhkäisi kaikki toiveet aikaisesta keväästä. Lunta tuli taas n. 10 cm entisen nietoksen lisäksi! Suojalunta vielä, aivan hirveää kolattavaa. Ei enää lunta, kiitos! Vaikka ei parane valittaa, kun pitkästä aikaa on ollut kunnon yhtenäinen talvi joulukuusta asti. Ja onhan se mukava, että lunta riittää, niin voi hiihdellä pitkälle kevääseen.

Onni yritti eilen suurin toivein vuoroin etu- ja takaovesta ulos aina yhtä pettyneenä vasten kuonoa iskeneeseen pyryyn. Kissalla menikin ilta sisällä lököillessä. Hyvä niin, sillä sitä on taas joku haukannut... Rintakehässä on ns. onteloitunut puremajälki. Eläinlääkärin ohjeen mukaisesti olen antanut sille nyt keskiviikosta asti, ilmeisesti koiralta ylijäänyttä, antibioottia. Helpompi olisi ollut tietysti mennä otattamaan eläinlääkäriltä 10 päivän antibioottipistos, mutta ihmeen hyvin Onni on ruoan seassa syönyt murskatut tabletitkin. Toivottavasti saadaan kissa kuntoon pelkällä kotihoidolla.

Tänään(kin) tapamme mukaan rämmimme Kallen kanssa metsässä. Moottorikelkalla tampattua uraa on hyvä seurailla, mutta siitä kun erehtyy poikkeamaan sivuun, niin humpsahtaa haaroja myöden lumihankeen. Tällä viikolla ollaan rämpimisreissuillamme havaittu ensimmäinen, ei kuitenkaan ehkä niin mairitteleva, kevään merkki. Naakat ovat saapuneet voimalinjoille kääkättämään. Selvää pesänteko puuhailua niillä näyttää voimalinjan tukipilareissa olevan, lumipyryistä viis.

Kalle nautiskelee lumihangessa piehtaroimalla.

Täällä blogissa on viime vuoden maaliskuun kirjoituksessa tästä samasta paikasta hieman vähälumisempi kuva ruskeasta ja mustasta kaveruksesta. Vanha musta on poissa, mutta piakkoin Kalle saa uuden mustan lajitoverin. Täällä onkin jo tenttikirjat vaihtuneet pennun kasvatus oppaisiin...