Ville lähti naapuripitäjään työkaverinsa pellolle haulikolla ampumaan. Minä hyppäsin koiruuksien kanssa kyytiin. Kalle ja Hilda on olleet takatilassa nyt ilman välisermiä. Eka keikka ilman sermiä tehtiin uimaan pari viikkoa sitten. Jännitti koko matkan, että mikähän käsirysy takapaksissa syntyy, mutta onneksi koiruudet osasivat olla "ihmisiksi". Kallella on muutenkin melko hyvä sietokyky Hildaa kohtaan tätä nykyä. Se antaa Hildan riekkua ympärillään ja lupsaista huulesta. Hilda saa myös ryöstää Kallen edestä leluja, mitkä Kallella on hetki sitten ollut suussa. Kunhan Hilda älyäisi, ettei ryhdy niin röyhkeäksi, että yrittää suusta viedä...

Miehet siis lähettivät heittimellä savikiekkoja ammuttavaksi ja minä samoilin haulikon äänen kantaman päässä koiruuksien kanssa melkoisessa tuulen myräkässä. Peltotelminnän lomassa yritin saada Hildaa pysymään paikallaan, kun kutsun Kallen sen vierestä luokse. Kerran sain suorituksen onnistumaan vähän sinne päin... Sen sijaan nyt jo parin kuukauden ajan on loistavasti sujunut ruokakupille meno. Hilda malttaa odottaa, jos annan Kallelle luvan ottaa ensin. Hilda seuraa myös hienosti käsimerkkiäni, jos olen laittanut kupit vaikkapa ristiin. Ei saakaan rynnätä mielivaltaisesti mille vaan kupille, vaan pitää katsoa mitä kuppia osoitetaan. Kalle oli aluksi hieman hämillään että mitä kuppia tarkoitetaan, kun oli sen vuoro mennä ensimmäisenä. Melkeimpä paremmin sujui, kun Hilda meni ensin ja Kalle meni sitten kupille mikä oli vielä tyhjänä.

Hilda ei ollut haulikon ampumisista moksiskaan, mutta Kallea ne kiinnostivat kovasti. Kallen olisi tehnyt mieli lähteä katsomaan, että mitäs siellä oikein paukutellaan ja tulisiko sieltä kenties alas jotakin noudettavaa. Seuraavan kerran tapaammekin ko. pellolla ilmeisesti kyyhkystyksen merkeissä. Toivottavasti Kallen ei tarvitse silloin tyytyä kuuntelemaan pelkkää ammuntaa vaan sille olisi myös jotakin noudettavaa...