Lauantaina olimme Kotkassa puolustusvoimien Rankin linnakesaaressa Suomenlahdenmestari tyrskytaimen kilpailussa. Venekuljetus Rankkiin lähti klo 08 Sapokan venesatamasta. Herätys aamulla oli ollut siis jo 04. Kalle oli viety mummulle hoitoon, Onni-kissa jäänyt valitettavasti ulos ja Timo haettu naapuripitäjästä kyytiin. Ihmeen pirtein mielin valmistauduimme tulevaan päivään aikaisesta aamuherätyksestä ja parin tunnin ajomatkasta huolimatta.
Olin Villen kanssa ollut samaisessa kilpailussa Rankissa viisi vuotta sitten. Silloin saarella oli vielä varuskuntatoimintaa, mutta toiminta on lakkautettu vuonna 2006. Enää ei ollut siis luvassa sotkun herkullisia munkkeja eikä armeijan laadukkaita sukkia.
Matkalla ripsi hieman vettä, mutta saaressa ei onneksi satanut. Vaikka päivä oli pilvinen ja tuulinen, niin tyvenen puolella pysyteltäessä keli oli oikeastaan ihan mukava.
Parin tunnin kalastelun jälkeen Ville teki mestaruuden tavoittelemisesta asteen haastavampaa katkaisemalla vapansa. Eikä meillä kenelläkään tietenkään ollut varavapaa mukana! No, Ville pärjäsi ilman vapaa yhtä hyvin kuin 58 muuta kalastajaa, sillä kuudestakymmenestä kalastajasta vain yksi sai mitallisen taimenen. Taimen oli ollut kuulemma tasan 50 cm ja painoa n. 1,2 kg. Melko surkeaa oli siis kalansyönti 5 ½ tunnin kilpailussa, sillä mitallisen kalan lisäksi oli tullut kuulemma vain yksi alamittainen ja muutama nyki.
Takaisin veneillessä oli vielä pieni mahdollisuus päästä kalan makuun arvottaessa toistakymmentä lohifilettä. Eipä suosinut arpaonnikaan. Kilpailun loppumetreillä huomattiin kylläkin mistä epäonni johtuu. Emme taaskaan muistaneet edes kahvia "Ahdille" lorauttaa...
Pienoisessa raittiin ilman myrkytyksessä könysimme Sokos Hotelliin iltaa/yötä viettämään. Illallisen jälkeen käväisimme vielä eräässä pubissa. Satuimme siellä törmäämään kolmeen mieheen, jotka olivat istuneet veneessä meidän kanssa samaisessa pöydässä. Maailma on pieni!
No, vaikka kalaa ei tullutkaan, niin koko reissu oli silti oikein onnistunut. Ehkä ihan heti ensi vuonna ei tule Rankkiin uudestaan lähdettyä, mutta ehkä sitten taas viiden vuoden päästä, kun aika vielä oikein kultaa kaikki muistot.
Sunnuntaina iltapäivällä haettiin Kalle kotiin. Kalle oli pärjännyt hyvin ensimmäisessä yökylähoidossaan. Oli ollut kuulemma niin helppo koira, ihan kuin ei olisi koiraa ollutkaan. Oli mukava nähdä kun haimme Kallea kotiin, että se oli silminnähden iloinen meidät huomatessaan!
