Eilinen päivä vierähti Kallen kanssa taas fasaanijahdissa erään kartanon mailla Isoille Herroille fasaaneja ajamassa. Tällä kerralla koirat taisivat päästä helpommalla kuin omistajansa, koska hanki kantoi koiran, mutta ihmisen paikka paikoin.
Aamupalan jälkeen tarmokkaina ensimmäisessä ajossa nauratti, kun vieruskaveri upposi heti haarojaan myöden lumihankeen puuskaisten, ettei tässä ole mitään järkeä! Vieruskaveri kääntyi katsomaan minua ja oli tyrmistynyt, kun näki minun kävelevän lumen päällä. Miten pystyt tohon, kuului epäuskoinen kysymys. Ei minunkaan polullakävelyiloa kauaa kestänyt. Sopivasti ennen ylämäkeä polku loppui ja upposin hankeen, jolloin eteneminen muuttui konttaamiseksi.
Koirat pidettiin ajon aluksi remmissä ja vasta ajon loppumetreillä ne päästettiin irti. Kalle lähti hienosti etsimään fasaaneja, mutta kuuliaisesti pysähtyi aina laukauksen kuultuaan! ;) On se koirallakin vaikeaa ymmärtää, missä tilanteessa saa mitenkin toimia. Välillä ajetaan riistaa ja välillä ei saa rynnätä perään. Paukusta pitää lähteä vaan luvalla, mutta sitten saakin juoksennella hakemassa paukkeesta huolimatta.
Ensimmäisestä ajosta Kalle ei löytänyt yhtään fasaania ja sama homma kävi toisessa ajossa. Tauon jälkeen kolmannessa ajossa olimmekin noutopaikoilla ja Kalle sai neljä noutoa. Ekalle lähettäessä sattui toinen fasaani putoamaan Kallen viereen. Niin unohtui pojulta se näkymättömiin pudonnut ensimmmäinen ja toinen, vieressä räpyttelevä, napattiinkin talteen...
Neljännessä ajossa Kalle jo selkeästi sai jutun juonesta kiinni, vaikka aika paljon se edelleen pyöri minun ympärillä ja sitä sai kehottaa menemään. Ajon lopuksi Kalle teki kuitenkin hienon löydön puun juurelta risukon uumenista. Se kovin haisteli risukkoa ja yritti sinnikkäästi työntää risukon läpi päätään koloon, onnistumatta kuitenkaan tavoittamaan fasaania. Satuin kurkkaamaan puun toiselle puolelle ja näin syvällä kolosssa risujen alla fasaanin. Pyysin Kallea yrittämään toiselta puolelta ja kas, pienen vääntämisen jälkeen Kalle onki fasaanin ylös. Hieno poika!
Kaikki ajaminen, ampuminen, muut koirakot sekä fasaanit kuumensivat Kallen niin, että se vinkui aina odotellessa. Pelkäsin loppuparaatia, kun koirakot menivät havupedillä makaavien fasaanien taakse kunnioittamaan saatua saalista, että Kalle pistää ranttaliksi. Mitä vielä, Kalle oli kelpo paraatiainesta. Ei pihahdustakaan, vaan se makasi nätisti vierelläni kuunnellen juhlavaa torvensoittoa ja kiitospuhetta.
Maittavan päivällisen jälkeen olikin aika ajella kotiin. Muutama fasaani on taas riippumassa ja osa siivottiin jo eilen pakkaseen. Molemmat koirat saivat herkkupaloja ja Onni-kissakin tuli hakemaan oman osuutensa. Herkullinen liha maistuu siis niin talon eläimille kun ihmisillekin. Tällä kertaa emännästä se maistuu varmasti erityisen herkulliselta, koska on joutunut hikipäässä rämpimään ruokansa eteen.
Entäs miten Kallen selkä reagoi tähän "hulluuteen"? Ei mitenkään, ei mitään vaikeuksia hypätä autoon, mutta voipi olla, että tällä hetkellä emäntä ei niin ketterästi hyppäisikään maasturin takalaatikkoon...
Kamera jäi kotiin, mutta tässä kännykällä napattu kuva fasaaneista havupedillä ennen paraatin alkamista.
