Villen flunssa on onneksi hellittämään päin, vaikka kröhää vielä onkin. Kuumetta ei enää eilen ollut ja huomenna Ville pääsee jo töihin. Tänään Ville jaksoi ensimmäistä kertaa koko viikkoon hieman ulkoilla ja lähti minun, Jasminin (3 v) ja Kallen kanssa tuohon talomme vierestä aukeavaan metsään kävelylle. Jasminkin oli jo tottunut metsäpolkuihin ja matka sujui joutuisasti. Viime viikolla, kun kävin Jasminin kanssa samaisessa metsässä retkellä, niin Jasmin hoki alkuksi polkua edetessään "ei peekää, ei peekää, ei peekää". Eikä pikkuinen peekännykään. =)

Olimme pakanneet reppuun mukaan hieman mustaviinimarjamehua sekä keksejä. Ne maistuivatkin erittäin hyvälle aurinkoisessa rinteessä istuskellen. Aurinko lämmitti mukavasti, vaikka lämpötila olikin vain + 4 astetta.

Radiossa sanottiin, että syyskuu oli poikkeuksellisen lämmin. Keskilämpötila oli lämpimin sitten 50 vuoteen. Syyskuun puolessa välissä korkein lämpötila oli  mitattu Kokemäellä + 24,3 astetta ja kylmin lämpötila eilen Saariselällä - 11,6 astetta. Tosin minusta on jo jonkin aikaa tuntunut, että kaikki poikkeuksellinen on nykyään normaalia. Veikkaan, että alkaneesta lokakuusta tulee _poikkeuksellisen_ kylmä (tai lämmin)!


"Kumppariukko", kummityttö sekä Kalle puskaan naamioituneena.