Lähes kaikki sydänkevään ja vähän kevätkesän merkeistäkin on jo bongattu. Koivutkin ovat puhjenneet hiirenkorvalle, paitsi meidän pihan oma koivu, joka pohjoispäädyssä saa yleensä melko myöhään heleän vihreät korvansa. Vappu-uskollisena pihapiiriin muutti taas kirjosieppo. Käen kukuntaa tässä odotellaan. Viime vuonna ensimmäinen käki kukkui Vehmaalla 3.5. ja tähän meidän pihalle kuului kukunta 13.5.
Tänään havaitsimme mm. ensimmäiset itiötähkälliset metsäkorteet sekä rentukat. Lisäksi havaitsimme jotain muuta, mitä en välttämättä niin olisi edes halunnut nähdä.
Aamupäivällä lähdimme koirien kanssa lenkille talon vierestä aukeavaan metsään. Noin 40 metrin päästä talolta räväytti ensin teeriakka matkoihinsa. Saimme ihailla sen menoa tovin ennenkuin se katosi metsän siimekseen. Wilma sekosi aivan täysin ja rupesi innoissaan haistelemaan paikkaa mistä teeri lähti. Kalle herkesi myös hieman touhottamaan. Jatkoimme kymmenisen metriä eteenpäin ja hokasimme metsäautotiellä auringonpaisteessa lekottelemassa kyyn! Koirat olivat jo menneet menojaan, mutta onneksi eivät ilmeisesti olleet tallanneet kyyn päälle. Ville otti koirat kiinni ja minä hakemaan kotoa juoksujalkaa kameraa.
Kyy oli vielä paikoillaan, kun rynnistin kameran kanssa takaisin. Tämän veijarin kohtaamisesta tulikin mieleen, että pitääkin tarkistaa ovatko kyytabletit vielä voimassa vai pitäisikö käydä ostamassa uusia. Nyt kyllä taas yököttää liikkua tuossa metsässä, ja varmaan säikähtää jokaista rapsahtavaa oksaa! Viime vuonna ei taidettu törmätä kyihin, mutta edellisvuonna törmättiin pariinkin otteeseen (tässä kirjoitteluni kyyn kohtaamisesta kesällä -07). Ja onhan tässä meidän pihallakin pari kertaa vieraillut kyy. Mutta aika vähiin on kohtaamiset 10 vuoden aikana, onneksi, jääneet.
