Kävimme tänään koko konkkaronkka, tai no, Onni ei ollut mukana, Villen työkaverin kanssa metsäsaarekkeessa, puimattoman ohrapellon laidassa aamukaffella n. klo 6.00. Hilda sai samalla totuttautua käyttäytymään kyyhkypassissa. Alku ei näyttänyt kauhean lupaavalta, sillä Hilda tempoi remmissä kuin hullu Villen ja Kallen mennessä edeltä. Hilda myös vinkui heti, kun kävellessä pysähdyimme, eikä tapahtunut mitään. Passissa Hilda käyttäytyi kuitenkin melko hyvin ensikertalaiseksi. Ei vinkunut, mutta hieman puuhasteli omiaan, järsi käpyjä yms. melua aiheuttavaa. Pääasia on kuitenkin, että ei vinkunut.
Olemme päättäneet, että ennen kuin Hilda oppii käyttäytymään passissa passiivisesti, niin se ei saa noutaa yhtään (ei liene meidän saalismäärillä kovin vaikea toteuttaa!). Sen täytyy oppia ensin olemaan rauhassa, ilman kiihokkeita. Lisäksi täytyy kiinnittää enemmän huomiota remmikävelyyn metsässä. Nyt Hildalla koittaakin kurjat ajat. Se joutuu olemaan lähes vain ja ainoastaan remmissä, niin kauan kuin metsäkävelykin alkaa sujua vetämättä. Tai itseasiassa se sujuu jo, mutta vain, jos Hilda saa mennä joukon kärjessä...
Kallen käytöksessä ei ollut moitteen sijaa. Hienosti odotteli passissa, josko sattuma kyyhkyjä sattuisi lentämään, vaan eipä niitä näkynyt. Kyyhkyjä näkyi lähinnä autosta ja nekin kököttivät puhelin- tai sähkölangoilla. Näimme kuitenkin kaikenlaisia luontokappaleita, joita ei keittiön suojissa aamukahvia nauttiessa olisi nähnyt eli peuroja, kettuja, oravia sekä haukkoja. Upea aamu, hieman lämmin tosin erästellä (+ 18)!
Illalla kävin Kallen kanssa vielä juoksulenkillä. Juoksimme metsän siimeksessä vanhaa ratapohjaa, kun pusikosta vasemmalta ratapohjalle pelmahti peura! Kalle oli irti ja hieman hölmistyi, kun peura pomppasi kuin tyhjästä eteemme 15 metrin päähän. Olin itsekin niin hämmästynyt, että sanoin vain todella hiljaisella, hölmistyneellä äänellä "Kalle". En halunnut säikyttää peuraa, mutten halunnut myöskään Kallen rynnistävän sen perään. Ei Kallella ollut kyllä aikomustakaan lähteä elikon perään, sen verran hämillään koiruuskin oli tilanteesta. Kalle tuli sivulleni ja peura vilkaisi äänen suuntaan jatkaen sen jälkeen muutaman askeleen vielä ratapojaa pitkin meidän edellä, pompaten sitten yhtä äänettömästi ja kevyesti toiselle puolelle metsän syvyyksiin. Olipahan kertakaikkiaan hieno kohtaaminen!
Muutama viikko pitänee odotella, että pääsee kuvia levittelemään houkuttimeksi puidulle pellolle. Miehet kuitenkin ulkoiluttivat haulikkojaan ja koiruuksillakin oli metsästysvarusteet päällä. Hilda tosin hukkui meiltä löytyviin pienempiin metsästysliiveihin, mutta kaulaan löytyi huomiopanta. Tosin Hippulipippuli oli aluksi ihan tarpeeksi huomiota herättävä ihan ilman pantaakin...
Kotipihalla aamuruokaa odotti Onni, joka joutui heti Hildan hellään käsittelyyn.
