Oli tarkoitus lauantaina mennä Villen työkaverin maille tähän lähistölle, Leppäkorpeen, sorsastamaan. Homma kuitenkin peruuntui, mutta meillä oli kova metsästysinto päällä, kun oltiin jo sovittu ottaa Cindykin ensimmäistä kertaa tosi toimiin. Varattiinkin Villin Pohjolan kautta Evolle, Lammille la-su sorsaluvat. Tehtiin myös hurja päätös nukkua laavussa ja testata samalla uusia makuupusseja, jotka on tarkoitus ottaa syksyn kahden viikon kanalinnustusreissulle mukaan.

Iltapäivästä siis lähdettiin ajelemaan Evolle Wilma ja siskoni vuoden ikäinen kultainen Cindy takatilassa ihmeissään kököttäen. Suuntasimme suorintein kohti Valkeaa Mustajärveä. Siellä kun näytti olevan myös laavu, jossa voisi yöpyä. Laavu olikin tosi upealla paikalla järven rannassa, mutta ikäväksemme siellä oli jo porukka, joten lähdimme etsimään muita sorsa-apajia. Kävimme parilla metsälammella rämpimässä, mutta emme saaneet saaliiksi kuin aimo annoksen hirvikärpäsiä...

Myöhemmin illalla päätimme käydä vielä kurkkaamassa, josko Valkean Mustajärven porukka olisi jo lähtenyt. Olihan ne, mutta siinä välissä joku kalastajaporukka oli ehtinyt viritellä itselleen laavulle yöpaikat... Kävimme kuitenkin iltakyttäykset tekemässä niemennokassa, koska se ei kalamiehiä haitannut. Wilma raahasi Villen asettelemat sorsakaaveet takaisin rantaan! Cindy puolestaan aluksi pelkäsi outoja kaaveita; iik nehän liikkuu ja tulee päälle!

Lammen toisella rannalla oli kolme kuikkaa. Näytti siltä, että yksi kuikista olisi lähtenyt lentoon. Kohta jo sopivasti ampumahollilla lensi meidän ylitse lintu. Villen ihmetellessä, että onko se nyt se kuikka vai jokin sorsalintu, "vai mikä se oli", tilanne meni jo ohi. Sorsalintuhan se olisi ollut, mutta jäi ampumatta. Hetken perästä editsemme lensi kuikka, ja totesimme ettei sitä voi kyllä sotkea muotonsa puolesta sorsalintuun millään!

Hyttysiä ja polttiaisia lukuunottamatta ilta oli mitä upein. Järven pinta oli lähes peilityyni ja pilvet heijastuivat kauniisti järven pinnasta. Aurinko laski kauniin punaisena metsän siimekseen. Jouduimme lähtemään tyhjin käsin viime vuonna tutuksi tulleelle Syrjäsenalusen laavulle.

Onneksi laavulla ei ollut ketään ja pilkko pimeässä taskulampun ja sytyttämämme nuotion valossa laitoimme laavun nukkumakuntoon. Ennen sitä istuskelimme kuitenkin nuotiolla paistaen hieman iltapalaa.

Makuupussit osoittautuivat erittäin lämpimiksi. Nenä vaan välillä tuppasi hieman jäätymään ellei ollut sukeltanut kunnolla pussin hupun uumeniin. Wilma piti yöllä kovin vahtia ja aika ajoin haukkui möreästi herättäen muutenkin huonoilta unilta minut. Ville kuorsasi vieressä ja välillä Wilmakin. Jossain vaiheessa Cindy päätti, että nyt on nukuttu tarpeeksi ja rupesi jylläämään meidän päällä! Kunnon unet sain vetästyä 03 - 05 välillä. Sitten olikin jo aika nousta, sillä aamu alkoi valkenemaan sekä koirat olivat jo molemmat heränneet ja lähteneet touhuamaan. Jossain välissä yötä Cindy myös kantoi klapeja laavuun ja alkoi pureskella niitä kauhealla kolinalla... Siivosimme laavun ja teimme seuraavalle pieniä klapeja sytykkeeksi, kuten joku oli meillekin tehnyt. Mukavampi aloitella laavuilu, kun ei heti tarvitse ruveta hakkuu hommiin.

Kävimme vielä katsastamassa yhden metsälammen, joka olikin melkoisen hankalan maaston ja rämpimisen päässä. Lammella olisi kuitenkin ollut sorsia, mutta ne pelästyivät meidän tuloa ja lähtivät karkuun ennenkuin pääsimme ampumahollille. Ville oli nähnyt myöhemmin vielä lapasorsan lähtevän lammelta. Sen jälkeen ei näkynytkään enää mitään muuta kuin liikkuva saari! Luulin aikaisemmin, että näen jonkin optisen harhan, että tuntuu kuin pikkuinen lumparesaari liikkuisi. Hetken kuluttua hokasin, että saari on oikeasti liikkunut jo ainakin pari metriä. Tuulen mukana saari lipui meidän ohi pikkuhiljaa ja kiinnittyi sitten tuulen painamana vastarannalle.

Ammuttiin Cindylle kokeeksi niin, että Cindy oli muutaman metrin päästä Villestä. Hieman hätkähti ampumista, mutta ei pelännyt yhtään vaan lähti innokkaana touhuamaan. Wilmakaan ei pelännyt Villen ampumista yhtään vaan loiskautti veteen innokkaana hakemaan, josko jotain olisi kuitenkin pudonnut...

Oli erittäin mukava reissu, mutta nyt ollaan hieman väsyksiin koko porukka. Löydettiin metsästä hieman kanttarelleja, jotka kerättiin talteen. Meillä onkin tänään illalliseksi oman maan perunoita sekä ohilentänyttä lapasorsaa kanttarelli-kermakastikkeessa... Mutta niinhän se on, että pääasia ei ole saalis vaan se upea fiilis!