Kolmen kopla pääsi tänään ensimmäistä kertaa touhuamaan yhdessä meidän takapihalle eli Kalle, Hilda ja siskoni kultainen Cindy. Meni paremmin kuin olisi voinut kuvitella ja itse asiassa meni paremmin, kuin jos Kalle ja Cindy olisivat olleet kahdestaan. Välillä Kalle yritti kiivetä Cindyn päälle, mutta suuremmat rakkauden tunnustukset pystyttiin pitämään hallinnassa.
Mitään rähinöitä ei myöskään syntynyt kenenkään toimesta. Ainut, joka murisi oli Cindy. Piti Kallelle jöötä vanhimman nartun roolissa. Hilda yritti luovia kahden "vanhuksen" välissä.
Ennen kolmen koplan treffejä Hilda ja Cindy pääsivät jäljelle. Olin käynyt vetämässä jäljet aamupäivällä, joten jäljestettäessä ne olivat n. 7,5 h vanhoja.
Hildalle vedin n. 130 m jäljen. Sata metriä suoraan, kulma ja vielä n. 30 m jälkeä, jonka päässä "kaato". Hilda lähti varmoin ottein jäljestämään ja porskutti lähes suoraan maavainuisesti kulmalle. Vain muutama tarkistus jäljen sivuun. Kulmaa haisteltiin ja kuoputettiin. Sen jälkeen Hilda meinasi lähteä jatkamaan suoraan, mutta huomasi samassa, että eihän siellä mikään haisekaan. Parin rengastuksen ja jälki-sanan vahvistamana matka jatkui suoraan kaadolle, jossa ei tällä kertaa ollut mitään muuta kuin lihapullia... Hieman tyhmä lopetus, sillä koiruus ilmeisesti luuli, että matka jatkuu tai virtaa ainakin olisi ollut vielä pidemmällekin jäljelle.
Ensi kerralla jäljen päähän täytyy jättää edes verinen sieni, jolla jälki on vedetty, jos riistaa ei ole tarjolla. Cindylle jätinkin sienen jäljen päähän ja sieni löytyikin parin hämmästelyn jälkeen. Cindylle olin vetänyt 50 metrin jäljen, koska se ei ole aikaisemmin jäljestänyt. Alku lähti lupaavasti, mutta n. 10 metrin päässä Cindy ikään kuin hukkasi ajatuksen, eikä oikein tiennyt mitä siltä odotetaan. Vahvistuksen jälkeen matka jatkui taas kymmenkunta metriä ja sitten tuli totaalinen hämmästelytauko. Cindy jäi tuijottelemaan minua, eikä tajunnut ollenkaan jatkaa matkaa. Elina näytti Cindylle uuden alun ja sen jälkeen matka jatkui maavainuisesti kaadolle saakka. Siellä Cindy sai kovasti kehuja ja lihapullia. Koiruus oli kovasti sen oloinen, että "hei, nyt mä vasta äkkäsin, että mistä on kyse ja nytkö tämä jo loppui".
Kallea sorsittiin, sillä sille ei tänään vedetty jälkeä ollenkaan. Myöskään Ville ei päässyt jäljelle, sillä aamulla se teki Granlundin ja Nurmisen innoittamana "ilmaveivit" eli kompuroi metsässä koiralenkillä sillä seurauksella, että nyt on jalassa idealside, turvotus ja kourassa kolmen päivän saikkulappu. No, luulen, että Kalle on ihan tyytyväinen, kun näki taas "ison vaaleen" ja Ville on tyytyväinen, että jalka ei todennäköisesti mennyt pahemmin. Toivottavasti selviää parin päivän klenkkaamisella.
Meidän molemmat koirat rrrrrakastaa isoo vaaleeta!
