Nana Golden Ring ry:n etusivulla jouluna 2001.

Olin koko pienen ikäni halunnut koiraa, mutta jostain kumman syystä en koskaan saanut lupaa sellaisen hankkimiseen. Sen sijaan nuoruuden lemmikkeihini on mahtunut tanssihiiri, useampi hamsteri, gerbiili, marsu (8 vuotta), pari kääpiökania, seeprapeippopariskunta, akvaario, kissa (18 vuotta), kaksi neitokakadua, mutta ei kaipaamaani koiraa. Olenkin nuoruudessani taluttanut/hoitanut lähes kaikki asuinalueemme koirat. Narun päässä on ollut ajokoiraa, mäyräkoiraa, afgaaninvinttikoiraa, saksanpaimenkoiraa, irlanninsetteriä, labradorinnoutajaa... Kävimpä jopa yhden tuttumme ajokoiran kanssa tottelevaisuukoulutuksessakin. ;) Kun koiranhankkimislupaa ei heltinyt, päätin, että otan HETI koiran, kun joskus muutan omilleni. Vuoden verran ehdin asua omillani, kunnes oli aika toteuttaa pitkäaikainen unelmani. Rotu oli ollut koko ajan selvääkin selvempi: kultainennoutaja. Muistan sen ilon ja onnen tunteen mikä valtasi sydämeni sopukat, kun sain Nanan (Karvin Faderullan, 11.10.1995 - 2.11.2007) ensimmäistä kertaa syliini. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä!

Nanan kanssa harrastettiin vaihtelevasti TOKOa, MEJÄä sekä agilityä. Agilityssä Nana teki melkeinpä mitä vain, kunhan Frolicia oli tarjolla. MEJÄstä kävimme muutamissa kisoissakin saaden ensimmäisistä kisoista ainoan tuloksemme; AVO3. Muutamissa näyttelyissäkin tuli Nanan kanssa käytyä, mutta Nana ei kertakaikkiaan viihtynyt kehässä, joten miksi kiusata koiraa... Kaikista suurin innostus Nanalla oli metsästykseen. Mikään ei saanut Nanaa innostumaan niin, kuin haulikon pamaus. Silloin Nanan koko olemus muuttui ja yleensä aina niin rauhallisesta ja leppoisasta koirasta tuli tomera ja touhukas. Nana piti erittäin paljon myös uimisesta, kaikki kävivät kuralätäköstä avantoon. Enpä edes muista montaa metsälenkkiä jolloin Nanan olisi saanut puhtaana kotiin.

Vanhoilla päivillä Nanaa rupesivat vaivaamaan kuluneet nivelet sekä iho-ongelma. Ennen Nanan poismenoa Nanalla oli jo parin vuoden ajan ollut havaittavissa ns. lonkkavikaa. Enää ei hypätty auton takakonttiin vaan odotettiin, että saadaan nostoapua. Myöskään metsässä kaatuneiden puiden yli ei enää pystytty hyppäämään. Ne joko kierrettiin tai mentiin ali. Viimeisenä vuonna lenkkeily jäi kokonaan pois, koska Nana ei enää jaksanut. Yleensä Nana pääsi tuohon talomme vieressä olevaan metsään tai sitten ihan pienelle aamu- ja iltakävelylle. Saimme jo pari varoitusta, että nyt Nanan aika alkaa olla täynnä. Ensimmäisellä kerralla eläinlääkäri varoitteli, että Nanalle ei enää tehdä mitään isoja operaatioita, koska se alkaa olla jo sen verran huonossa kunnossa. Kyllähän me se jo itsekin oltiin niin ajateltu. Toisella kerralla olimme jo melko varmoja, että nyt Nanalla on viimeinen eläinlääkärikäynti edessä. Nana sai kuitenkin vielä muutaman kuukauden jatkoaikaa ja kunnon lääkityksen (kortisoonia piikkinä jalkoihin ja antibiottia kutisevaan ihoon). Vaikka olimme ehtineet jo varautua siihen, että Nanan lähtö on aivan käsinkosketeltavan lähellä tuli lähtö kuitenkin yllättäin ja aivan liian pian. Vielä aamulla kaikki oli ennallaan ja jo illalla Nana oli poissa; ikiunessa.

Siitä olen iloinen, että vaikka Nana jäikin metsästyksestä eläkkeelle viimeisenä elinvuotenaan, niin Nana pääsi kuitenkin lokakuun puolivälissä yhdelle metsäreissulle vielä mukaan. Sanoin, että kyseessä on Nanan 12 vuotis synttärireissu. Nana sai siis vielä kokea innostuksen huuman haulikon kajauksesta, vaikkei kauheasti touhuttamaan jaksanutkaan lähteäkään.

Jään ikuisesti kaipaamaan Nanan hellää ja hyvää luonnetta, iloisia hännänheilutuksia sekä hymyilevää ilmettä.

Antaa kyynelten virrata,
antaa itkun tulla.
Antaa sydäntä pakottaa,
antaa ajatusten sattua.
Kun suru on kohdannut,
lamaannuttanut,
mykistänyt.
Kyyneleet pesevät,
itku hoitaa.
Sydän aina tuntee ja
ajatukset tekevät surutyötä.
Surutyö on hyvästijättöä ja
luopumista.
Luopumista siitä mitä emme
koskaan omistaneetkaan,
vaan saimme pitää määräajan
lahjana.
-Marleena Ansio-