Kännykällä räpsäisty kuva komeasta kallioisesta lähetyspaikasta.
Vihdoin olen päässyt Hildan kanssa treenaamaankin porukalla. Sunnuntai aamupäivä vierähti UMN:n neljännellä taipparitreenikerralla. Ohjelmassa oli vesimarkkeerauksia.
Koirat lähetettiin vesinoutoon kovalta kalliolta. Jos halusi, niin sai kokeilla myös äkkisyvää suorantaa. Mehän tietysti kokeilimme kumpaakin sorttia. Hienosti neiti puski dami suussa ylös niin liukkaalta kalliolta kuin syvästä suorannastakin.
Hilda tosin laskee damin alas heti rantaan tultuaan ravistellaakseen itseään. Minun pitäisi olla todella nopea, jotta ehdin napata damin Hildan suusta ennen ravistamista. Joten tältä osin luovutukset menivät pieleen, mutta itse markkeeraukset sujuivat hyvin. Tosin markkeeraukset olivat todella helppoja verrattuna eilisiin markkeerauksiin mitä maanantaitreeneissä teimme.
Maanantaitreeneissä suolammen vastakkaisella puolella oleva pari heitti markkeerauksen, jolloin koira ui n. 50 metrin matkan. Markkeeraus heitettiin ensin selkeästi ulos rannasta. Toisella kerralla rantaveteen ja kolmannella kerralla rannalle.
Hilda markkeerasi hienosti myös rannalle heitetyn damin. Maalla eteneminen ei muuttunut hauksi vaan Hilda juoksi markkeerauksen omaisesti suoraan damille. Sekä rannalta että rannan tuntumasta Hilda palauttaa damin kuitenkin maan kautta eikä uimalla.
Hildalle tehtiin myös kakkosmarkkeeraus. Ensimmäisen heiton heitin minä itse ja toinen heitto heitettiin vastarannalta. Hilda oli heittojen välissä irti ja pysyi hyvin paikallaan. Hilda haki ensimmäiseksi ensimmäisenä heitetyn. Ennen toiselle lähetystä annoin sen hetkisen rauhoittua ja ehkä muistaa missä toinen on. Komeasti tuli toinenkin talteen!
Samanaikaisesti vedessä oli yleensä kaksi koiraa, joten mukavasti tuli myös häiriötä. Hilda ei kuitenkaan toisille koirille heitettyihin dameihin kiinnittänyt mitään huomiota vaan keskittyi omaan suoritukseensa.
Hilda turhautui sunnuntain taipparitreenien loppuhöpöttelyn aikana sakean mäkäräparven kiusatessa niin, ettei sen vinkumisesta meinannut tulla loppua. Tosin epäilen, että vinkuminen saattoi olla myös jotain juoksun jälkimaininkeja. Maanantaitreeneissä Hilda oli lähes vinkumati. Loppuakohden veteen räiskähtelevät damit ja koirat saivat Hildan hieman kuumenemaan ja pari kertaa piippaamaan, mutta pääsääntöisesti se istua napotti minun sivulla nätisti ja hiljaa toisten suorituksia tarkkaavaisena seuraten.
Kännykällä räpsäisty kuva Hildasta suolammen rannalla treenivuoroa odotellessa. Tupas-, luhta-, suo- tai jonkunvillan lisäksi suolla näkyi jo karpalon sekä hillan kukkia. Maanantaina oli myös kevään tai pitäisikö jo sanoa kesän lämpimin päivä tähän mennessä. Ihanat + 25!
