Tuuli ja Aamu haastoivat minut!

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää).
Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).


1. Ville. Tarvitseeko sanoa enempää, minun elämäni kalakaveri. ;)
2. Jasmin, Tomi ja Martta. Maailman ihanimmat ja läheisimmät ipanat. Tässä kohtaa mainittakoon samalla myös muut läheiset ja ystävät. Elämän tukipilarit.
3. Eläimet. Nyt ja menneisyydessä. Tällä hetkellä tietenkin Hilda, Kalle ja Onni. Tulevana kesänä kesälampaat ja kauempana tulevaisuudessa toivottavasti suomen pystykorva, lampaita, ylämaankarjaa ja maatila. ;) Tästä päästäänkin aasinsiltana seuraavaan.
4. Unelmat. Varsinkin silloin kuin ne toteutuvat!
5. Mökki. Yksi pitkäaikainen unelma on jo toteutunut. Oma sähkötön erämökki Kainuussa. Vesi juoksee, kun itse juokset. Aivan totaalisesti erilainen maailma kuin arki asuminen täällä etelässä. Siellä sielu lepää, vaikka arki on aherrusta. TV:n katsominen ei käy edes pienessä mielessä vaan elämyksiä saadaan mm. luonnosta.
6. Nuotio ja nokipannukahvit omassa metsässä. Siellä liikkuminen ja sen hoito.
7. Hiihto. Keväthangilla auringonsäteiden lämmittäessä poskipäitä. Ei tehtyä latua pitkin vaan vapaata hankea kairalla luontoa aistien ja havainnoiden. Hellaakosken sanoin "tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki".
8. Erästely. Yleensäkin erällä kulkeminen ja jännitys siitä, että saalista saattaa tulla. Matkalta saattaa myös saada muutaman kivan valokuvan. Koirien työskentelyn seuraaminen lämmittää erityisesti mieltä.
9. Kalastus. Sekä talvella että kesällä. Yhdistyy riemun tunteet omaan ja toisen saaliiseen, mutta myös ääretön kateus, jos vain muut saavat kalaa. "Kukaan ei ole niin kateellinen kuin kalamies". ;)
10. Kevään tarkkailu tai luontohavainnointi yleensä. Olen vuodesta 2007 kirjannut ylös havaitut kevään merkit. Joka vuosi esim. kirjosieppo on saapunut kellon tarkasti vappuna rakentamaan pihapönttöömme pesää. Jännitys on silti suuri, tuleeko se myös tänä vuonna?

Olisihan noita vaikka kuinka listata (luontokuvaus, matkustus, oma hirsisauna, koti, puutarhan hoito...), mutta tuossa nyt ensimmäisenä mieleen pulpahtaneet. Mikäli luit tämän, niin katso itsesi haastetuksi! :)