Viikottaiset eli Kallen kasvattajan torstaisin pitämät NOME-treenit meni eilen osaltani ehkäpä parhaiten kuin koskaan. Viime viikon torstaina linjoja veteen tehdessä Kalle ei kuunnellut pillitystäni ollenkaan... Itsetutkiskeltuani totesin, että reagoin varmasti liian myöhään ja liian lepsusti tilanteeseen.
Olinkin ennen eilisiä treenejä päättänyt, että en anna itseni enkä Kallen huuhailla ollenkaan vaan puutun saman tien virheisiin tai mikä vielä parempaa, en anna asian edes edetä niin pitkälle, että virheitä syntyy. Voi kumpa jatkossa itselläni olisi samanlainen draivi aina päällä, niin johan alkaa tapahtua! Ehkäpä olen nyt vuoden ja 3 kk:n aikana saanut tarpeeksi harjaannusta ja itseluottamusta ohjaamiseen. Lisäksi vasta nyt olen alkanut mieltämään, että Kalle on minun (meidän) koira. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta näin se vain on. En osaa paremmin asiaa selittää, mutta ehkä sellainen tietynlainen vieraskoreus Kallea kohtaan on kaikkoamassa. On ollut jotenkin vaikeahkoa treenata, kun periaatteessa Kalle osaa, mutta minä en. Epävarmuuden tilalle toivottavasti pikkuhiljaa astuu varmuus siitä, että tietää miten toimia. Osaa ennakoida tilanteita sekä lukea koiraa ja ennenkaikkea uskaltaa reagoida tilanteisiin. Osaa olla jämäkkä, vaativa ja lempeä.
Meitä oli eilisessä koulutuksessa vain kolme koirakkoa, kaksi kultaista ja yksi musta. Liekö tihkusade säikyttänyt muut treenaajat, kun viime torstaina aurinkokelissä treenailemassa oli kymmenkunta koirakkoa. Treenailimme tosi upealla, isolla niityllä, jossa olin ensimmäistä kertaa. Se soveltui mielettömän hyvin juuri pitkien markkeerausten ja linjojen tekoon. Treenit olivat oikein mukavat ja Kalle pääsi tunnin aikana tekemään kymmenkunta noutoa!
Meidän harvahampaalla eli Hildalla, jolta puuttuu etuhampaat alarivistä, oli eilen poikakaveri eli labbiksen pentu Santtu kylässä. Mehän tavattiin Santtu ensimmmäistä kertaa viime lauantaina. Santtu oli selkeästi vajaassa viikossa tullut paljon tomerammaksi ja jäntevämmäksi, vaikka olikin edelleen herttaisen ihana pallero.
Hetken aikaa ennen Kallen treeneihin lähtöä ehdin seurailla pentujen vauhdikasta painia. Treeneihin lähtöni jälkeen miehet olivat tehneet pentujen kanssa metsälenkin ja tulleet sitten sisälle kaffettelemaan. Ennen sisälle tuloa pentujen paini oli äitynyt kuulemma vakavaksi ärinäksi. Sen jälkeen pennut olivat olleet hieman ihmeissään, että mitäs me nyt näin kimpaannuttiin ja ruvenneet pusuttelemaan toisiaan. Sitten leikki oli jatkunut taas sulassa sovussa. Kahden pennun kuivaaminen samanaikaisesti oli ollut kuulemma mission impossible... Kaffettelun ajaksi Hilda oli rauhoittunut huoneeseensa portin taakse ja Santtu keittiöön jääkaapin eteen. Kyllä pennut on sitten suloisia; nukkuessaan! ;D
