Monivuotisesta haaveestamme on vihdoin tullut totta! Omistamme maata, enemmän kuin sen 750 neliötä talomme ympäriltä, sekä mummon mökin. Olemme siis menneet hankkimaan itsellemme ikuisuusprojektin, joka käsittää kaikenkaikkiaan maata Kainuusta n. 15 ha sekä lammen- että järvenrantaa.

Kaupat teimme perjantaina ja viikonlopun vietimme heti mökissämme. Paikka tuntui oitis meidän omalta. Oli myös ihana paseerata omaa metsää ja omaa rantaviivaa katsellen. Teimme siis juuri sitä mistä olemme jo monesti haaveilleet!

Joronjäljen talo on n. 200 metrin päässä lammen rannasta. Tila käsittää myös erillisen palstan järven rannalla. Erilliseltä palstalla näytti olevan asukas. Majava. Lättähäntä oli syödä rouskuttanut isoilla terävillä hampaillaan järeitä puitamme poikki ja kasanut patoakin, koska puro tulvi.

Tilalla tulee tosiaan riittämään tekemistä, sillä talon ulkolaudoitus pitää ainakin osittain vaihtaa sekä maalata, sisältä vesivahingon kärsineet laudat tulee vaihtaa, kaivo puhdistaa, ulkohuussi kunnostaa sekä sauna rakentaa jne. Siinähän sitä riittää puuhaa moneksi vuodeksi!

Meillä on myös pari naapuria, joista lähin n. 200 metrin päässä. Saimme niin sydämellisen vastaanoton, ettei sitä voi edes ymmärtää. Naapurilta saatuna tuliaisena etelään toimme kilon hirvenlihaa, joka on jo uunissa haudutettu ja nautittu, nam-nam!

Ajatukset on nyt aivan joronjäljillä...

2000101.jpg
Joronjäljen talo hieman surullisen näköisenä vielä, mutta toivottavasti lähitulevaisuudessa uusi puna nousee mökin "poskille".
2000130.jpg
Lammen rannalla ns. Kiviniemessä, johon joskus tulevaisuudessa toivottavasti nousee suloinen rantasauna...
2000146.jpg
Järvenrantapalstan rajapyykillä "majavapuron" varrella.