Kuten otsikossa seisoo, niin Hilda on tosiaan jo 6 kk. Meidän pieni pentu on venynyt ison koiran mittoihin. Käytös kylläkin on suurimmaksi osaksi aikaa älyvapaata pennun touhotusta. Ja virtaa riittää vaikka muille jakaa. Eräs aamu teimme taas tunnin metsäkävelyn, jonka jälkeen Hilda nappasi takapihalla omenan suuhunsa ja lähti ravaamaan riivattuna pihaa ympäri, kuin metsälenkki olisi ollut vasta alkuverryttelyä!

Oikeasti Hildassa ei ole ilmennyt vielä mitään huonoja puolia. Se on niin hyvä luonteinen, reipas ja hoksaavainen koiruus. Tosin jotkut asiat eivät tunnu menevän perille sitten millään esim. takapihalta karkaaminen. Hilda on taas parina päivänä luikahtanut aidan ali karkuteille yksinään pihalla aikansa häärättyään. Tähän mennessä se on tullut vauhdilla takaisin, niin että metsä ryskää, kun sitä on käynyt huutamassa. Nyt pitää alkaa vahtimaan, että saa koirulin kiinni itse teosta, jotta karkureissut loppuvat alkuunsa.

Hilda on alkanut nyt touhottamaan aamuisin. Pylly vispaten ja häntä vihmoen se yrittää vaatia ilmeisesti meitä heräämään ja tarjoilemaan aamupalaa. Sinnillä olemme makoilleet sängyssä niin kauan, että Hilda on rauhoittunut ennen kuin nousemme sängystä. Muutamina aamuina Hilda on kokeillut, että saisiko meidät palvelemaan, jos pomppaa kepeästi sänkyyn. Tänä aamuna päätin katsoa mitä Hilda tekee, jos en hätistäkään sitä pois. Se seisoi hetken sängyssä ja kun kukaan ei reagoinut, hyppäsi sängystä pois ja meni omaan petiin nukkumaan!

Hilda on siis täysin hurmannut tämän talon henkilökunnan puolelleen. Onnikin on lämmennyt Hildan rakkauden osoituksille ja makoilee kehräten lattialla, kun Hilda tökkii kuonolla ja mätkii tassulla... Kalle vaan ei oikein vieläkään täysin pysty rentoutumaan Hildan seurassa. Tuntuu, että ukko on kireä kuin viulun kieli. Ihan muutaman kerran Kalle on innostunut ravaamaan Hildan kanssa, mutta mistään painista tai leikistä Kalle ei ole ollenkaan kiinnostunut, vaikka Hilda kuinka riekkuisi ympärillä lelua tarjoten. Mielenkiinnolla odotan muuttuuko tämä asetelma Hildan ensimmäisen juoksun jälkeen?!?