Minua on viime syksystä asti vaivannut koirakuume. Rotu on ollut kovasti pohdinnan alla. Ottaako flatti vaiko metsästyslinjainen kultainen? Koska jälkimmäisenä mainittu linja ei ole ollut meille tuttu (Nanan ollessa näyttelylinjainen) olemmekin yrittäneet ottaa parhaalla mahdollisella tavalla asiasta selkoa. Kävimme tässä taannoin erään kasvattajan pitämissä NoMe treeeneissä ja kyllähän meininki on aivan eri kuin näyttelylinjaisilla kultsuilla. Into ja vauhti ovat aivan eri luokkaa puhumattakaan siitä, että koirat ovat kooltaankin sirompia ja näin ollen senkin myötä varmasti ketterämpiä. Kasvattaja myöskin mainitsi, että heidän metsästyslinjaiset kultsut ovat jopa vilkkaampia kuin heidän flatti. Voiko se enää edes olla mahdollista? =)

Olen saanut, onneksi, tätä kuumetautiani tartutettua myös Villeen. Alustavasti olimme jo hieman valmistautuneet, että meille saattaa olla tulossa toukokuussa metsästyslinjaisen kultsun urospentu...

Mutta viime viikonloppuna kyseisen kasvattajan maailmalle lähettämistä koirista eräs oli meillä hoidossa hieman sillä silmällä, josko se tulisikin meille loppuelämäkseen asumaan. Kyseessä on juuri 4 vuotta täyttänyt metsästyslinjainen kultsu uros. Koiruus hakee uutta kotia lähinnä sen vuoksi, että perheellä ei ole enää aikaa koiralle niin paljon kuin se vaatisi, koska heillä on kaksi aivan pientä lasta. Koiruus on osoittanut myös muutamaan otteeseen hieman arveluttavia piirteitä lapsia kohtaan.

Haimme tämän ihanan kullanruskean koiruuden meille siis pejantaina ja se viipyi sunnuntai iltaan. Wilman tutustutimme koiruuteen täysin vieraalla maaperällä, kasvattajan pihamaalla. Kohtaaminen meni paremmin kuin olisin villeimmissä unelmissani osannut edes kuvitella. Meidän äksy-Wilma ei ollut yhtään sen äksympi, kuin nartun kuuluu olla, kohdatessaan hieman innokkaan uroksen. Koko viikonloppu meni muutenkin aivan nappiin. Mitään ongelmia ei ollut edes kissaan tutustuttamisen kanssa!

Kävimme kovasti ulkoilemassa, treenasimme dameilla sekä kävimme ampumassa haulikolla ja nakkaamassa koiruudelle sorsaa. Koiruus on suorittanut taipparit ensi yrittämällä ja kyllä sen huomasi. Ville ampui haulikolla ja kaveri heitti sorsan. Koiruus istua jököttää minun sivulla kunnes annan luvan sännätä vauhdikkaaseen hakuun. Yhtä vauhdikkaasti sorsa noudettiin minulle. Olimme aivan haltioissamme! Koiruus on myös opetettu pillille, mikä on tosi upea juttu. Täytyy sanoa, että koira osaa tällä hetkellä NoMe yms. asiat hieman paremmin kuin me. Ehkä se saisi opetettua meistä jossakin ajassa oivat ohjaajat. =)

Nyt harkitsemme perjantaihin asti, että mitä teemme. Meidän elämän tilanteeseen sopisi ehkä paremmin aikuinen koira tällä hetkellä kuin pentu. Jotenkin tuntuu, että ei olisi aikaa eikä innostusta aloittaa hommaa ihan sisäsiisteydestä lähtien. Ja täytyy kyllä sanoa, että sunnuntaina, kun koiruus haettiin pois, niin pala sydämistämme lähti siinä mukana...