Yllä olevaa kuvaa kun katsoo, niin ei Lopen Keihäsjärven maisemat hirveästi Pohjoisen kairalle häviä. Hirvikärpäset ja "ihmispaljous" sen sijaan muistuttivat, että olemme etelässä ja lähellä asutusta. Minuun lenteli lähemmäs toistakymmentä hirvikärpästä, ja kotona vielä hiuksista löytyi tiukasti piiloutunut yksilö. Pohjoisessa emme aikaisempina vuosina ole törmänneet yhteenkään hirvikärpäseen, mutta tänä vuonna minuun lensi Posiolla yksi. Keihäsjärvellä oli myös hirveä ”ralli”. Oli muita metsästäjiä, sienestäjiä, koiran ulkoiluttajia, mönkijöillä ja prätkillä ajelijoita. Eli hieman liian rauhatonta meidän makuumme. Pohjoisessa mukavaa tunnelmaa luovat myös porot, joihin törmää joka reissulla yleensä useampaankin otteeseen. Keihäsjärvellä pääsimme näkemään valkohäntäkauriin, kun se parinkymmenen metrin päässä meistä loikki menojaan. Upea ja alkukantainen näky sekin!

Wilma sai kaiken kaikkiaan kolme linnunhajua kirsuunsa reissun aikana. Jokaisella kerralla haistelun tuoksinnassa lähti lintu lentoon. Iltapäivällä makkaran paiston jälkeen Wilma rupesi haistelemaan ja rengastamaan vauhdikkaasti. Seurasimme hajujäljen suuntaan, eikä aikaakaan kun kuulimme isosta kuusesta pörähtävän pyitä. Metsäautotietä kulkiessamme Wilma sai vasemmalta sivulta hajut ja pöllytti teeren lentoon. Kuulimme teeren siipien kahinan lähestyvän tietä ja Ville valmistautui ampumaan. Teeri olikin nostanut korkeutta, ja lensi meidän editse ylhäällä puiden latvojen tasolla. Ville odotti, että lintu olisi tullut hieman alempaa, eikä ehtinyt enää tilanteeseen mukaan. Kotvasen kuluttua
 Wilma sai uudet hajut ja alkoi touhuamaan metsässä. Uskoimme Wilman hajuaistiin ja lähdimme seuraamaan koiraa metsään. Villen sivulta lävähti mitä ilmeisemmin akkateeri lentoon poispäin Villestä meidän tulosuuntaan. Ville ehti saatella sitä, mutta akka selvisi vahingoittumattomana. Näin linnun lentävän metsäautotien yli ja näytti siltä kuin se olisi noussut kumpareen päällä oleviin mäntyihin. Käännyimme ympäri ja lähdimme seuraamaan, mutta mitään ei enää kuulunut eikä näkynyt.

Olihan kerrassaan mukava päivä! Puhumattakaan, että aivan upeasti toimiva koira!!!