Eilinen ilta vierähti erästellessä. Tutuksi tulleella porukalla eli kahden Villen työkaverin, Niksun ja Jounin, kanssa lähdimme naapuripitäjään kyyhkyjahtiin. Hilda sai tällä kertaa olla mukana kyyhkynkuvia asettelemassa. Kiinnostus oli kova kuvia kohtaan, mutta Hilda antoi niiden kuitenkin olla rauhassa. Kyyhkypassissa olo oli Hildan mielestä kovin epämukavaa, kun piti istua kököttää tekemättä mitään. Kovasti olisi koiruuden tehnyt mieli lähteä puskiin touhottamaan ja tyytymättömyys tilanteeseen ilmaistiin, milläpäs muullakaan, kuin vinkumisella... Miten tuon vinkumisen saa karsittua pois?
Ilma oli sateenuhkainen ja lämpöä vain + 13. Mukavan pilvistä, jotta linnut lentäisivät matalalla. Harmi vaan, että sateen uhka muuttui ihan kunnon sateeksi. Emme kuitenkaan lannistuneet, vaan sinnillä kökötimme passissa.
Jahti osottautui ikimuistettavaksi, sillä tällä kertaa saimme jopa saalista! Mitään kymmenpäisiä kyyhkyparvia emme nähneet, mutta sellaisia kolmen kyyhkyn porukoita tuli välillä kuvia ihmettelmään. Olin juuri kaivanut kaffetta repusta ja leikkimielisesti ilmoittanut, että viiden minuutin päästä kello on 17 ja alkaa kyyhkyjen iltalento, kun Niksu lähes samassa jo pamauttikin osuman kyyhkyyn! Lintu ei kuitenkaan tullut rättinä alas vaan liiti peltokaistaleen läpi metsään. Ville päätti lähteä heti Kallen kanssa katsomaan olisiko lintu kuitenkin saanut osuman. Kalle oli löytänyt hienosti metsän uumenista puun juurelle kuukahtaneen kyyhkyn!
Kotvasen passissa istuttuamme Ville sai tiputettua toisen kyyhkyn meidän taakse kuusiryteikköön, josta Kalle kävi sen vikkelästi etsimässä. Yhtä vikkelästi Kalle pudotti kyyhkyn Villen käteen ja sylki höyheniä suustaan. Hildakin haisteli lintua hanakasti, mutta ei tehnyt elettäkään kantaakseen sitä. Kyyhkystä irtosi kovasti höyheniä Hildankin nenään ja suuhun.
Jahdin aikana muutama kyyhky säilytti henkensä kaikkien kolmen metsämiehen vetäistessä kerran pummit ohi viipottaviin kyyhkyihin. Seitsemän pinnassa luovutimme ja siirryimme läheiselle laavulle makkaran paistoon. Makkarat oli miltei jo syöty, kun nuotio saatiin tulille, vai miten se meni... No, ainakin makkarat oli paistettu ennenkuin nuotiossa oli kunnon hiillos. Kalle älysi suurimmaksi osaksi aikaa levätä (kerjätä) nuotiolla, mutta Hippuli huiteli menemään mm. laavun katolla!
Makkaran paiston jälkeen kävimme vielä kanavan varressa katselemassa, josko siellä sattuisi olemaan sorsia. Ville päätti kävellä Kallen kanssa kanavan toisesta päästä meidän muiden luo passisillalle. Oltiin meidän autolla liikkeellä, joten ajoin miehet sillalle, josta Niksu lähti kiertämään pellon reunaa halkovaa ojaa. Minä ja Hilda menimme Jounin kanssa kanavaa pitkin pellon reunaan kanavan varteen passiin. Jonkun ajan kuluttua Niksu ampui ja heti kohta toisaalta kuului Villen laukaus. Villen suunnalta rupesi vaimeana kuulumaan "eteen, eteen!" ja kotvasen kuluttua "hyvä!". Jännityksellä odotimme Jounin kanssa minkälaista saalista olisi luvassa. Niksu saapui ensimmäisenä meidän luo housunlahkeet aivan täynnä takiaisia!!! Ojasta oli lähtenyt heinäsorsa Niksusta pois päin, mutta jostain syystä kääntynyt ja palannut takaisin, mutta Niksu oli ampunut ohi!
Villellä keikkui kyyhky vyöllä, kun se pääsi meidän luo. Kyyhkyjä oli lähtenyt jostain kanavan varren puista ja Ville oli ehtinyt yhtä ohilentävää ampua. Se oli pudonnut kuin rätti kanavan toiselle puolelle puimattomaan peltoon. Kalle oli uinut komeasti kanavan yli ja lähtenyt pomppimalla etenemään puimattomassa pellossa. Kun se oli malttanut lopettaa pomppimisen, se oli vainunnut kyyhkyn ja poiminut sen talteen. Kalle oli uinut kyyhky suussa kanavan yli ja kiivennyt korkeata penkkaa Villen luo ja antanut kyyhkyn Villen käteen. Voi vitsit minua harmitti, etten ollut todistamassa tätä huikaisevan hienoa noutoa! Hyvä Kalle!
Seisoskelimme vielä vanhalla puusillalla passissa iltahämäriin asti kuin mitkäkin kaartilaiset. Selitimme juuri suu vaahdossa jostakin lajitunnistamisesta, kun Ville huusi, että tulee! Ja menikin sen siliän tien ennen kuin kukaan muu ehti tajuta mitään. Tavi tuli kanavaa pitkin hirmuista vauhtia ja todella matalalla. Suhahti ohi, niin että kukaan ei kerennyt reagoimaan. Siinä olikin sitten se iltalento.
Hilda jaksoi hienosti mukana pitkän illan. Kyyhkystyksessä se hetkeksi malttoi rauhoittua jopa muutaman sekunnin tirsoille. Samaten sillalla sorsapassissa, vaikka Hilda sai olla irti, niin se malttoi touhotuksen lomassa käpertyä sillan nurkkaan hetkeksi maate. Mutta tänään on ollut melko rauhallinen pikkuinen talossa. :)
