Keskiviikkona (2.9.) olimme Kallen kanssa kyyhkymetsällä. Nothing! Tuntuu olevan päivän sana. Sää teki myös metsästäjille tepposet, sillä oli todella myrskyisän tuulinen keli. Kyyhkyt joutuivat lentämään erittäin korkella ilmeisesti tuulen johdosta, eivätkä siksi halunneet sen enempää laskeutua kuville, vaan lähes kaikki näkemämme kyyhkyt lensivät suoraan metsäsaarekkeen siimekseen.
Torstaina olin Kallen kanssa jälleen kerran NoMe treeneissä. Persiilleen män... Kakkosmarkkeeraukset korjauksen kera sujuivat jotenkuten. Myös eteen ohjaus sujui pienen korjauksen kera, mutta entäpä sitten haku. Haku oli kertakaikkiaan omituista. Pari ensimmäistä sujui hyvin, takaisin tuli lokki & kani, mutta tauon jälkeen homma alkoi tökkiä. Kalle katsoi kysyvästi minuun, mitä nyt, tarviiko vielä jatkaa? Tai jätti noutamansa lokin vähän matkan päähän, eikä suostunut tuomaan sitä minulle asti ilman erityistä houkuttelua... Mitä ihmettä?!? Kalle tosiaan jäi kyselemään kesken haun minulta, että mitä nyt, tuijotti minua, että mitä nyt tehdään? Olin aivan äimän käkenä, sillä mitään tälläistä ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut... Minusta vaikutti ihan siltä, että Kalle olisi lähinnä hieman kyllästynyt koko hommaan...
NoMe -treeneistä iltasella kotiuduttuani sain parasta mahdollista iltapalaa. Ville oli käynyt kaverinsa kanssa narraamassa pari kirjolohta ja toinen kirre oli grillissä kypsymässä. Ah, erittäin tuoreena grillattua kirjolohta ja ruisleipää, nam nam!
Mutta kuten otsikossa lukee, niin aika tosiaan rientää. Siitä on jo kolme kuukautta, kun Wilma siirtyi autuaimmille metsästysmaille. Wilmasta olemme ihmeen hyvin päässeet yli, alkuajan syyllisyyden tunnekin on helpottanut. Aika-ajoin Wilma kuitenkin muistuu mieliimme. Esimerkiksi, kun siskoni yritti saada näyttelylinjaista kultsuaan, Cindyä, vierittämään motivointipallosta herkkupaloja. Ei ollut kuulemma Cindy ymmärtänyt yhtään mitään pallon päälle. Siskoni lupasi antaa pallon meille, jotta voimme testata Kallen hoksaavuuden. Muistuupa vaan mieleeni tapaus, jossa ensimmäiselle kultaiselleni eli Nanalle annettiin moinen motivointipallo. No, hieman palloa haisteltiiin, mutta siinäpä se. Mutta kun annoimme pallon Wilmalle niin se huomasi, että palloa tosiaan kannattaa liikuttaa, mutta tarviiko homman olla niin hankalaa. Miksi kulkea pallon perässä pitkin kämpän lattioita? Wilma huomasi, että pallo kannatti viedä suoraan sänkyyn tyynyä vasten, ja siitä vierittää ensin ylös ja siitä itsekseen alas, jotta namit virtasivat suolanaan koiruuden ulottuville!
Aika myös rientää sen suhteen, että Kalle on kuulunut perheeseen jo puoli vuotta. Kalle oli ollut meillä puolitoista kuukautta, kun starttasimme ensimmäisessä yhteisessä WT-kokeessa. Lauantaina on luvassa ensimmäinen yhteinen NoMe -startti. Hieman jo haaveilin, että jos edes jokin tulos saataisiin, mutta eilisten treenien perusteella en uskalla enää tulosta toivoa, kunhan lähdemme katsomaan millainen meininki NoMe -kokeessa on.
Kalle intoa täynnä kyyhkystämisen jälkeen, kun mitään noudettavaa ei ollut vieläkään...
