Olimme Hildan kanssa veneellä iltalentoja kyttäämässä. Minä meloin soutuvenettä ja Ville oli keulassa ampujana. Mahtava ilma lipua hiljaksiin ruohikkoreunoja aivan tyynellä järvellä. Säikytimme pari heinäsorsaa liian kaukaa lentoon. Näimme niiden laskeutuvan etäämmäs rannan tuntumaan. Lähdimme niitä jaagaamaan, mutta matkan varrelta ponkaisi lisää lintuja lentoon. Nämä lähtivät jo niin likeltä, että Ville ampui. Hilda oli muistaakseni ensimmäistä kertaa veneessä. Se oli nätisti kuin tottunut venekoira ikään. Istui paikallaan tarkkaavaisena ja hiljaa. Ampumatilanteessakin Hilda pysyi rauhallisena paikallaan, mutta pomppasi kylläkin ilman lupaa lopuksi veteen. Se oli meidän moka. Olisi pitänyt ymmärtää pitää koira kytkettynä. Tavi löytyi rantavedestä haavakkona. Hilda otti sitä monta kertaa suuhun, mutta päästi sen menemään eikä tuonut meille. Aargh, kyllä otti pattiin! Villen piti sitten itse poimia tavi talteen. Siinä ampumarytäkässä rantaruovikkoon lentäneet sorsat kaikkosivat, emmekä enää nähneet, kun yhden sorsan lentävän kaukana harjun päällä. Hilda on siis todettu kelpo venekoiraksi, mutta tuo riistan käsittely tökkii. Teimme rantauduttuamme Hildalle pari noutoa tavilla. Lopuksi onnistui pitkä nouto ja tavi tuli ihan käteen asti! Peliä ei siis ole menetetty, vaan se vaatii paljon työtä.